Sävähdyttävän hetken. Seitinohuen välähdyksen. Sinun kätesi viipyy kädessäni. Suudelmat asettuvat huulilleni. Kuin perhoset ilman siipiä. Laskeutuvat, eivätkä enää lennä pois. Ohjaan sinut aivan kiinni minuun. Pysähdyt pyytämättä. Kuljet rinnallani, kuin olisimme kaksi läheisyyteen kasvanutta horsman kukkaa. Sielut, jotka vaelsivat maailmankaikkeuden toiselta laidalta. Läpi kymmenien esteiden, yhtyäkseen yhdeksi, takertuakseen tiukasti toinen toisiinsa. Kuin tähkäpäät kultaisena loimuavassa viljapellossa. Olemme vihdoin löytäneet toisemme.

Olenko se minä. Joka lymyän näiden lukuisten sanojen keskellä. Piileksin täpötäysien lauseiden lomassa. Kuin väärin kirjoitettu esittelyteksti vuosisadan kulttielokuvaan. Olenko se minä. Joka taakseni katsomatta. Olen kulkenut näistä lukuisista ovista. Kopistellut kenkiäni kymmenillä kynnyksillä. Takonut kynteni verille edessä sulkeutuneissa Ikkunoissa. Valottomalla tiellä olen kulkenut. Hypellyt valtoimenaan loimuavan virran rannalta rannalle. Tänään tiedän, että Eiliseen ei ole paluuta. Eikä huomisesta ole lupauksia. Minulla on vain tämä yksi elämä. Sen elän, kuin jokainen päivistäni olisi vuoden viimeinen.

Olen rakastanu, rienannut. Pettänyt ja pettynyt. Elänyt päivästä päivään. Kuukaudesta toiseen. Nauranut, iloinnut. Surrut ja itkenyt. Juopunut onnesta. Sortunut surusta. Olen kaipuusta kuihtunut. Sylissä sykkinyt. Elämän riemua lanteiltani jakanut. Jokaisena päivänä. Olen antanut kaikkeni. Enkä tästä vuodesta yhtäkään hetkeä kadu.

Tyhjät huoneet. Olemisen sietämätön keveys. Tasoristeys ilman suuntaviittoja. Mitään sanomaton hiljaisuus täyttää tyhjän huoneen. Eikä minulla aavistustakaan mikä on oikea suunta jatkaa matkaa.

Kupeiltasi herään aamun sarastukseen. Viime yön kosketukset ihollani, astun hitaasti tähän päivään. Enkä minä enempää kaipaa. Kaikki on tässä.

Ikiaikainen, minun ajatukseni, joka sinussa lepää. Lämpimän kätesi kosketus omallani. Kiirehtimätön täyttymys rakkaudella. Totta vai tarua. Liian todellista, ollakseen totta. Silitän sinua, kuin kauan kadoksissa ollutta. Vapisen vierelläsi. Värisen halusta, tulla ihan liki. Älä katoa minulta. En minä paljon vaadi. Vain hetken aikaa.

Kohtuuttomaksi Olet muotoutunut mieleni sopukoihin, Asettunut omavaltaisesti olemattomalla luvalla. Eikä minulla tänään ole sananvaltaa. Tuuletan petini lakaisen pirtin. Enkä sinua saa minusta katoamaan, vaikka tahdon.

Tahroiksi taivaalle. Pisaroiksi iholle. Kuunsirpille hymyssä suin. Tehdasasetukset miehessä jota rakastan. Muuttunut maailmankuvani. Epäsopivat ajatukset harhailevassa mielessä. Olen kadoksissa omassa kehossani.

Ikuisuudeksi vaihtuu aika välillämme. Ajaa minut kleptomaniaan tahtomattani. Varastan onnen, sieltä mistä saan. Hymyilen huomenna viatonta hymyä. Sinua minä rakastan.

Enkä minä häpeä. Niitä nautinnon hetkiä, joina riettaasti työnnyit minuun. Keinutit lantioni kiimaiseen tanssiin. Taivutit kaarelle, kuin nuoren pajun, juuri kevääseen versonneen. Mutta minä häpeän sitä kaipuuta, jonka käyntisi minuun jätti. Niitä ajatuksia joita halusta huokaava mieleni täyttyy. Jos kertoisin, miten ikävöin lantiosi kosketusta. Kuumien huultesi vaativaa voimaa. Tulisitko Ja veisit minut vielä kerran nautinnon huipulle.

Rakastaisitko hetken. Hyväilisit pienen tuokion. Pitäisit lähellä, kun sitä kaipaan. Olisit olemassa. Muuta en pyydä. Lähdet kun aika on. Enkä minä perääsi itke.

Viimeiseen hengenvetoon kiellän sinut itseltäni. Vapaudun kahleista, joihin itse itseni kahlitsin. Eikä sitä rakkauden määrää pysty siltikään mikään minusta kadottamaan. Kuolemaani astun surunviitta harteillani. Värisen kylmässä yössä, antautuen tuonelan morsiameksi. Piikkilankaseppele ohimoillani, verinorot poskillani. Katsot minua viimeistä kertaa. Ja minä olen ikuisesti poissa.

Riettaana rehotta pihapolku. Askel askeleelta, kastuvat jalat. Luokseni ei ole helppo tulla. Edes kylttiä en laita oveen. Tosimies tulee kutsumatta. Kättesi kosketus polttaa ihollani. Repii säi säikeeltä ikävää sisältäni. Enkä minä häpeä Antautua kosketuksesi alla. En, vaikka synnin palkka olisi ikuinen ikävä. Enkä minä hetkeäkään elämästäni kadu.

Sykähdyttäväksi hetkeksi tarraudut minuun. Sivelet vieraskorean varteni tutuksi käsiesi kulkea. Eikä minussa enää ole yhtään sinulle vierasta kohtaa, kun irrottaudut lämmöstäni. Sisimpäni huutaa. Sydämeni itkee timantinkovat kyyneleet. Vuosia sitten kammioihin säilötyt. Avasit sisimpäni kuin pärsäkähtelevän vuoripuron. Ryöppyäviksi pisaroiksi valtoimenaan syöksymään. Kuin tulivuoren, joka laavansa syöksee sisimmästään, peittäen sinut alleen. Vapauttajan. Enkä edes kiittää sinua ehdi. Ennen kuin olet elämästäni jo kadonnut.

Kavahdan. Eikä varjoni irtoa sinusta. Ei, vaikka taivaalle laskeutuu mustat verhot, peittäen kuunsirpin alleen. Vajoan, kuin ankkuri meren tyrskyihin. Eikä varjoni seuraa. Olen yksin. Katoan kaukaisuuteen. Varjoni vaeltaa kannoillasi. Muistuttaen, miten palvoin maatakin jalkojesi alla.

Rantauduit minuun kuin haaksirikkoinen alus autioon poukamaan. Valloitit ensiaskeleilla tiesi sydämeeni. Kuin maailmanmatkaaja sapelia heiluttaen. Käytit henkesipitimiksi kaiken käyttökelpoisen, minkä irti sait. Eikä minusta silti ollut sinua luonani pidättelemään, kauempaa kuin myrskyävän meren tyyntymiseen saakka

Minut sinä merkkasit. Tatuoit käyntisi jäljillä. Ikuisesti kahlitsit ajatukseni sinuun. Käänsit selkäsi ja unohdit käyneesi minussa.

Kun yksinäisyys on selätetty pullolla punaviiniä. Takerruttu ensimmäiseen ihmiseen, joka rakastelee kaipuun iholta. Jää vain lohduton ikävä. Yönmusta hetki ennen kuin yksinäisyys salakavalasti hiipii takaisin kiinni minuun,.

Kutistun katseesi alla. Lasitun kyynelhelmiksi silmäkulmaan. Jäätävät huulesi huulillani. Vaativat vastausta suudelmaan. Yhdestä kuoriutuu kaksi. Koteloiduin toukaksi kämmen syrjääsi. Tänään olen valmis lentämään pois. Yksinäiseen yöhön katoan taakseni katsomatta. Kiitosvirsi, kaikukoon tyhjille huoneille. Veisaan sen vasta päästyäni kosketuksesi ulottumattomiin.

Kavahdan katsettasi. Kaikkoan kosketuksesi alta. Ikuisuus uinuu  välillämme ruususen unta. Sanot, ettei rakkaus katoa sanomattomiin lauseisiin. Ei katoa päiviin, joina suudelmat huulilta putoavat kylmään maahan. Mutta vähä vähältä. Askel askeleelta, minä katoan. Sinulta.

Henkäyksen hentoisen hetken. Lyhyen ikuisuuden. Uinuin sylissäsi. Kaukana todellisuuden tavoittamattomissa. Muistosi minussa. Kosketus iholla. Kosteiden huultesi vaativa suudelma. Siinä oli sinä hetkenä kaikki.

Hitaasti hivuttaudut minuun. Hellästi vaellat minussa. Uteliaana kuin muukalainen tutkimattomassa maastossa. Makaan käsiesi alla. Valtoimenaan hiukseni valuvat sylissäsi, kuin putouksessa ryöpsähtelevät pisarat. Huulesi hitaasti kaulallani. Lipuvat kuin huomaamatta, mielihyvän rajoilla. Liikuttavat minua hurmioon asti. Hitaasti huokaus huokaukselta, olen lähempänä sinua. Etäisyys välillämme muuttaa muotoaan. Minulle et enää ole kuka tahansa.

Kullatuissa kehyksissä. Ikiaikaisissa huoneissa. Esi-isieni pulleat kasvot kalmankalpeina keikkuvat enää rispaantuneen taulukoukun varassa. Huokausten kirkkotiellä. Vaeltavat sielut rauhattomina Etsien makuusijaa asettuakseen lopulliseen lepoon. Hautaholvit Kivipaasilla suljetut. Kappelin kellot soittavat kerran viikossa kumeita säveliään. Eikä rauhaa näille vaeltaville sieluille tästä kalmistosta löydy. Kuu laskee varjonsa hämärän tullen. Huokaukset, hukkuvat pimenevään yöhön. Mikä minä olen ketään tuomitsemaan. Enhän itsekään ole synneistä vapaa.

Kasvot peilissä. Kalpeat kuin vuoteessa lakanat. Aamun kajosta auringon laskuun, minussa asuu joku toinen. Minun päiväni Ovat mitatut Kättesi sivalluksilla. Yöni, Pelonsekaisina huokauksina kun pimeässä huoneessa yhdyt minuun. Eikä minusta löydy yhtään kohtaa, joka vihaltasi olisi Jäänyt rauhaan. Turvaa minä etsin vierailta ovilta. Kolkutan aamuvarhaisesta yön pimeyteen. Tuntemattomalle Eivät avaa. Viimeisenä yönä Minä rukoilen pelastusta. Kunpa ruumiisi kuihtuisi pois. Vihasta minä kasvaisin Uuteen aamuun. Enkä elämästäni olisi enää Sinulle velkaa .

Minulta sinä katoat kuin huokaus huuliltani. Vaikka  kaksin käsin roikun sinussa, kuin aaltopahvi mummolan räystään reunalla. Ikuisuudeksi muotoutuu kosketukset välillämme. Huomiseen on liian pitkä matka. Enkä minä tohdi jälkeesi katsoa.

Aamulla yön jäljet minussa. Naarmuina ihollani. Huokauksina Kaulallani. Kosketuksina vielä viimeistä kertaa. Sitten. Minun on annettava sinun Mennä.

Kesyttömänä kiepun sinussa. Tiukasti, kuin muottiisi valettu. Kohoan lumenvalkoisin siivin korkeuksiin kuin laulujoutsen. Vain hiljalleen sammuva huokaus täyttää huoneen

Itselleni merkkasin. Kuroin kosketellen välimatkani sinuun. Lopulta ihan liki. Iho ihossa. Eikä unen läpi kätesi lantioltani katoa.

Ei rakkaus katoa. Muuttaa vain muotoaan. Ikävä helisyttää kylmiä varpaitaan peiton alla. Huokailee iholle, jäätävää hengitystään. Sydän jäässä, helteiden keskellä. Keskikesän painajainen. Pakastettu rakkaus säilyy. Uinuu vain lepotilassa. Etsii uutta kohdetta, jonka pintaan tarttua.

Hämyisessä huoneessa viistojen kattojen alla. Rakastelet minusta kaipuun karvaat kyyneleet. Ikävän riepottamat henkäykset poskilta. Asetat uudet muistot iholle, kosketukset, joita kaivata, kun olet mennyt. Ja minä odotan. Sinun kosketustasi, Vaikka tiedän, ettei sitä tule.

Jos voisin koskettaa sisintäsi. Painaisin jälkeni sinuun. Lukitsisin itseni sydämeesi. Ettei sinne enää muilla asiaa olisi. Kaivautuisin syvälle sinuun. Enkä antaisi pakotietä paeta. Mutta. Rakkaus ei asetu pakosta. Ei elä kahlittuna. Silti mikään ei kykene sitä tunnetta minulta viemään.

Itken turhuuttani, Suren vähäpätöisyyttä. Olemattomia murheitani minä  taakaksi asti kannan. Maailmani napa on olematon itsetunto. Kadonnut todellisuudentaju. Kadehdin saavuttamatonta.

Tyhjälle näytölle käy kuin tyhjälle huoneelle. Täyttyy vähitellen epäoleellisesta. Häviää sekasortoon, eikä mikään ole enää kuin ennen. Minun pieni maailmani Täydelliseksi luotu. Pitsiliinoja antiikkilipastoilla. Arabiaa seinähyllyillä. Kuin myrskytuuli Tulit ja puhalsit kaiken puhtaaksi. Poltit pitsini Säröille iskit porsliinini. Eikä minun näyttöni tyhjyyttään ammottava käynnisty edes päivittyneenä. Kaikki on poissa.

Rakkaudesta laulan värisevin huulin. Riitasoinnuiksi minun säveleni muuntuu. Jäähyväisiksi kosketuksesi muistolle. Jos kääntyisit. Ripustautuisin henkeni hädässä sinuun. Sulautuisin yhdeksi sieluusi, ettet minulta enää katoa.

Älä sano, että tiedät. Sillä Ei. Sinä et tiedä. Et niitä yksinäisiä öitä, joina valveilla makaan. Et aamuja joina tyhjässä vuoteessa herään. Et tiedä kaipuun määrää, jota sydämessäni kannan. Et ikävää, jonka hymyni taakse peitän. Et tiedä miten sinua odotan. Miten rakkauttasi kaipaan. Sinä tulet, jos tulet. Minulta ei haluistani kysy kukaan. Minua rakastellaan Ei rakasteta. Vaieten osaani tyydyn.

Keinottelen rakkaudella. Rahastan jokaisesta hellyyden eleestä korkeimman hinnan. Rekisteröin sinusta jokaisen huokauksen. Lasken orgasmit, jotka vartaloasi vavisuttaa. Ja vastaan kiihkoosi Teennäisen kiihkeästi. Sinun suusi vasten huuliani. Imen voimani sinusta. Kuin ihmissusi veren uhristaan. Enkä minä sinua rakasta Vaikka korvaasi kuiskin. Sanoja Valheellisilta huuliltani. Minun nautintoni On hetki valheellisten sanojen luomaa harhakuvaa. Keinotekoista tyydytystä, joka ei tee minusta porttoa kummempaa.

Eilinen laskeutuu varjoina huomisen harteille. Lipuu huomaamatta syvälle uuteen päivään. Lupasit muistaa minut vielä aamun valjetessa. Mutta aamuauringon ensisäteet kertovat surutonta sanomaa. Vierelläsi lepää joku toinen. Tiukasti vasten rintasi lämmintä pintaa. Eikä vielä Ole aika. On vain hetki, joka odottaa uutta tulemista. Minä odotan Vaikka sinä unohdit.

Kivettyneet portaat. Lasittuneet kaiteet. Ei avaimeni enää käänny lukossa. Vieras tuoksu lakanoissa. Paikkani on vienyt toinen, hämyisessä huoneessa. Ottanut omakseen sen, mikä minulle kuului. Kietoutunut sinuun, kuin minä menneinä päivinä. Rakkaudentunnustuksesi kumisee kaikuna korvissa. Humisee kaukaisuudesta, katoaa pimeään yöhön. Rakkautesi jäljet polttivat ihoni rakoille. Jättivät arvet, joita mitkään sanat eivät silota. Portailta minut käännyttää häpeä. Ymmärrän, ettet kutsuuni vastaa. Rakastit minua hetken. Huokailit iholleni, enkä minä niitä sanoja ymmärtänyt itseeni säilöä. Kuvittelin rakkautesi ikuiseksi. Ehkä se onkin. Kohteesi vain vaihtui.

Ketää sinä petät sanoilla, joita suustasi sivallat. Ajatuksilla, joilla ympäristösi olet kyllästänyt, Itsesi olet lahjonut pitäytymään uskossa, ettei teoissasi ole mitään väärää. Peili joka toistaa kasvojesi kuvajaisen. Itkee hiljaa lasiset kyyneleet. Värisee tuskassaan toistaen valheellisten kasvojesi sanomaa. Pyhää ei ole sinulle mikään. Ei mikään, minkä pystyy valheilla peittämään. Et sinä häpeä. Et, vaikka peilistä huomenna katsoisi synneilläsi reunustetut kasvot.

Vielä äsken kätesi hyväili minua, kuin olisi koskenut ensi kertaa. Piirsi kuvia iholle, kaaria vartalon pintaan. Nipisti nännistä kuin maailman seitsemännestä ihmeestä. Ja huulesi. Jotka tutkivat minua sentti sentiltä, kuin olisin ollut jotain ennen maistamatonta. Upposivat häpyyni ja veivät minut matkalle, josta ei ole paluuta. Rakkaani. Minä olen vihdoin sinut itseni kanssa. Enkä hapeä tunteita, joita sukkanauhasi minussa saavat aikaan.

Ei ole minusta vannomaan ikuista rakkautta. Ei uskomaan sanoja ilman tekoja. Eikä tekemään mitään vasten tahtoani. En osaa katua tehtyjä tekoja. En surra, menetettyjä ihmisiä. Enkä minä sinun askeleliasi laske. En tarkista, kenen vuoteesta milloinkin nouset. Rakastan hetken. Ehdoitta, kuin sinä hetkenä muuta ei olisi.

Riisut minusta haaroihin kiinni kasvaneen kaipuun. Sukellat nuoruuden innolla syvälle minuun. Opetat, ettei kiihko kuulu vain nuoruuteen, Halu, kuole rapistuneeseen ulkokuoreen. Hetkeksi unohdan, säärteni selluliitit. Kadotan mielestä hyllyvät allit. Enkä minä sinä hetkenä ole sinulle sen vähempää, kuin nainen, joka on rakkauteen luotu.

Kostonenkelit suhisevat sakeina pilvinä etsien kohtaa jota iholla koskettaa. Suutelevat kuumilla huulillaan niskoja, jotka luulevat jo menneestä selvinneensä. Astuvat askelen uhrinsa jalanjälillä. Kannattelevat raskasta viittaa, jonka pukivat päälle kuin varkain. Seuraavat hetken, kuin rakkainta luomistyötään, jonka juuri ovat käsistänsä päästäneet. Kostonenkelit, Nuo pyhäinjäänteet. Ilman minkäänlaista yhtymäkohtaa lempeisiin sisariinsa. Laskeutuvat hetkeksi kuolevaisten joukkoon. Kuin varmistaakseen, että oikeus tapahtuu.

Vieraat kätesi koskevat minuun kuin omaansa. Tunkevat tiensä sinne,  mihin on pyhitetty kulku vain muistoille. Sivelevät kiihkeinä yössä vastakarvaan. Työntävät muistoja edellään, kuin tienposkeen hiipunutta kulkuneuvoa. Enkä minä kykene niiden kosketusta vastustamaan. Sulan huulillesi kuin olisivat minussa olleet aina. Enkä edes häpeä. En enää itke muistoa, jonka juuri häväisit.

Kohtaamme yössä, kuin kaksi vierasta. Samassa vuoteessa Eri lakanoissa. Niin kaukana toisistamme. Varjommekin huoneen seinillä, välttelevät toisiaan. Huokaillen hiljaa huojuvat erilleen toisistaan. Irrotan käteni kädestäsi. Pyyhin kosketuksesi keholtani. Jos Jumalat itkisivät, ne tekisivät sen nyt. Minun ihoni muistaa edelleen kosketuksen. Kehoni sinut yhtymässä minuun. Suu hyökkää muistoja vastaan. Kiroaa menneet päivät. Asettaa rakkauden vastuuseen jostain, mihin sillä ei ole enää minkäänlaista valtaa. Sinä, olet jo liian kaukana minusta. Ajelehtinut valovuosien päähän. Unohtanut, miltä tuntui Kun rakastaa.

Kesyttömänä valun pitkin ihoasi. Kuin kesäisen yön henkäyksen lämmin tuuli. Hyväilen ihoa ihollani. Kaivaudun kiinni, kuin hukkuva ajopuuhun. Enkä irrota, vaikka raukeana käännät itseäsi pois päin minusta. Sulan hetkeksi sinuun, vapisen ennen kuin astun hetkestä seuraavaan. Suutelen  hengenhädässä, kiihkosi rippeitä kosteilta huuliltasi. Enkä minä ymmärrä, mihin katoaa aika. Unohtuu vuorokaudet, muotoutuu päivämme yhdeksi pimeäksi vyyhdiksi. Älä sano minulle, Nyt on mentävä. Sillä juuri äsken  sinä vasta tulit.

Kättelen eilisen. Toivotan osaksi muistojen ketjuun. Kaukaiseksi haaveeksi. Eletyksi unelmaksi,. Osaksi mennyttä aikaa. Huomisessa loistaa toiveiden tulet. Unenomainen odotus. Sinä kerroit, miten tähdet tuikkivat taivaalla. Lumi leijailee hentona harsona vasten mustaa maata. Enkä minä kaikkea tätä ole osannut huomata. Silmät suljettuina olen käynyt läpi menneiden päivien. Unelmoinut olemattomasta. Haaveillut saavuttamattomasta. Eikä onneeni, olis tarvinnut kuin silmät avata.

Eilisen minä kehystän huoneentauluksi. Ripustan menneisyyden seinällesi roikkumaan. Ettet sinä unohtaisi. Sillä minä, en unohda koskaan. En sanoja, joilla mieleni häväisit. En tekoja, joilla kehoni raiskasit. Enkä minä siltikään usko, että katuisit.

Rakastatko kylkeni naarmuille. Rintani ruhjeille. Olkapääni kipeille mustelmille. Rakastatko, etten enää rakkautta muualta pyydä. Rienaajat riekkuvat ikkunan takana. Soittavat luisevat sormet kelloa ovellani. En minä niille avaa. Seinänraossa rouskuttaa hiiri. Sinä peität silmäni kämmensyrjällä. Enkä minä sittenkään rakkautesi jäljiltä saa unta.