Minä olen rakastanut sinua niin, että varpaissa tuntuu. Olen vihannut niin, että veri on kohissut päässä. Ja minun käteni, ne ovat sinut kuristaneet ajatuksissani niin monta kertaa. Mutta tässä minä jälleen voihkin, omaa olematonta olemassaoloani. Ja sinä. hiivit aamun tullen kotiin, jonkun toisen sängystä.

Muistathan, miltä tuntuu pihakivet paljaan jalkapohjan alla. Miten tuuli liehuttaa pitkää tukkaa ja sade piiskaa terävät pisaransa vasten pehmeitä kasvoja. Sen, miten hiekka tuntuu pehmeältä kämmenellä ja valuu hitaasti sormien välistä takaisin maahan. Tai miten kesä maistuu mansikoissa heinänkorressa ja suolaheinänä, jonka poimit pihatien penkalta. Entä sen, kun illan synkkä pimeys peitti kaiken alleen, ja vedit peiton tiukkaan pääsi yli ja toivoit, että aamun valo antaisin pian armon. Et sinä muista. Ja jos muistatkin, on se vain hämärä muisto. Sinun elämäsi kulkee kiireen kantapäillä. Sisustaa kotia trendien mukaan. Kulkee uraputkeen ja unelmoi luksuslomista, unelmavartalosta ja rikkaasta miehestä. Et sinä muista, sitä pellavapäätä, joka sormi nenässä katsoi nousevaan aurinkoon ja rukoili taivaanisää, että saisi olla ikuinen lapsi.

Kehityskeskustelumme päättyi ovien paukkunaan., Kiristyneisiin suupieliin ja kuluisiin viimeisiin sanoihin: Ikinä tästä ovesta älä enää astu sisään, kun sen tänään suljet.

Aika ei katkea vaikka taksimittari on tikittänyt loppuun. Kuin kellon jousi joka on vedetty äärirajoilleen, minun kehoni jännittyy kaarelle, sinun kosketuksestasi. Minun sisimpäni kiehuu Kohisee, kuin kraateri, joka hetkenä minä hyvänsä syöksee sisuksistaan kuumaa laavaa. Sinut minä upotan kuumaan syliini. Keinutan kuin pihamökin lattian alta löytynyttä kissanpoikaa. Eikä siinä minusta ole mitään väärää, että sinä lähelläni kadotat kaiken matsomiehen roolistasi.

Sinä keikutat olematonta persettäsi edesssäni, kuin onnenpyörää. Enkä minä raukka osaa irrottaa katsettani, joka vartalollasi laukkaa kuin auringon varjo keväisellä hangella. Olisiko astuttava askeleet poispäin. Käännettävä selkäni sinulle, joka avoimesti katseeni edessä keimaat. Ei minulla ole siihen voimaa. Ei tahtoa tässä heikossa naisen kehossani. Houkutukselle olen altis, kuin Aatami, jonka Eeva omenallaan vietteli.

Tekotissejä Tekoperiä Kiristäviä voiteita Puristavia sukkia ja Litistäviä housuja. Siellä jossain Nainen. Tekoripsien ja botoxhuulien peittämä kummajainen. Saunapuhdas suomineito unohdettu pellavapää. Katosi aamunkoittoon juhannusyön auringon laskiessa ennen kuin sen oli määrä. Ulkonäköpaineet painaa naiseuden tavoittelijaa etsimään oikotietään onneen, Vaikka onni tulisi niin pienistä asioista kuin siitä, että uskaltaisi olla oma itsensä.

Sieluton minä, sydänkin tunnoton kuin kivi. Häivähdys lämmöstä jonka syntymän hetkellä sain, on poissa. Silti sinä takerrut minuun kuin takiainen puskista. Asetut asumaan uumalleni kuin vyölaukku itsemurhapommittajan kupeilla. Räjähdysaltis yhdistelmä kuin Jin ja Jang. Silti niiden tavoin sulaudumme yhteen. Olemme osana toinen toistamme. Varjosta valoon pimeydestä aurinkoon, meidän taistomme tässä olevaisessa jatkuu.

Kuurosateessa Lannanhaju saa imelän vivahteen. Otan saappaat jalasta ja astun suoraan paskaan. Se siitä sivistyneisyydestä koreasta ulkokuoresta. Sisälläni asuu pieni sontiainen.

Katoat käsistäni kuin tuuli, joka villinä kieppuu puiden latvoissa. Minun sylini huutaa tyhjyyttään, sydämeni kaipaustaan, eikä niitä kai mikään kykene tyynnyttämään. Sinä vaellat metsän siimekseen, jossa suuret puut, vuosikymmeniä nähneet, sulkevat sinut syleilyynsä. Metsä kuiskii lempeää loitsuaan, eikä päästä sinua enää otteestaan irtoamaan. Minun kaipuuni kietoutuu keräksi. ajan saatossa surkastuneeseen sieluuni. Eikä kaipuu kai kuole koskaan. Sinua minulle ei enää ole. On vain kaukainen muisto.

En tiedä mistä olen tullut Mihin olen menossa. Tähän väliin mahtuu kokonainen elämä Joka sekään ei tunnu olevan minun. Kuljen lainavaatteissa Jonkun toisen kengissä. Puhun jonkun muun ajatuksia vieraalla suulla. Eikä peilistä katso takaisin se, jonka pitäisi katsoa. Peilissä tuijottaa vieraat silmät,

Ei ollut minulla päämääriä asetettu. Päivä kerrallaan ajelehdin vauhdilla, mikä hyvältä tuntui. Ei reittejä valmiiksi valittu. Jokaisen arvoin risteys kerrallaan. Eikä tämä minun polkuni lopulta niin toivottomalta ole yhtenäkään hetkenä näyttänyt, ettenkö sitä olis eteenpäin jaksanut kulkea. Tänään valitsen sen, mikä oikealta tuntuu. Enkä koe olevani tilivelvollinen kenellekään. Olen elänyt kuten parhaaksi olen nähnyt. Ei siinä itselläni ole mitään kaduttavaa. Jos joku häpeää minun tekojani. Se olkoon häpeä hänelle, Minä siitä en suostu itselleni taakkaa harteille ottamaan. Minun on hyvä olla. Omatuntonikin on puhdas.

En tiedä mistä olen tullut Mihin olen menossa. Tähän väliin mahtuu kokonainen elämä Joka sekään ei tunnu olevan minun. Kuljen lainavaatteissa Jonkun toisen kengissä. Puhun jonkun muun ajatuksia vieraalla suulla. Eikä peilistä katso takaisin se, jonka pitäisi katsoa. Peilissä tuijottaa vieraat silmät,

Minä olen takertunut niihin hetkiin. Menneisiin unikuviin. Haaveisiin, jotka eivät koskaan toteutuneet. Ristiin rastiin käveltyjä katuja, Taloja, joiden asukkaat ovat sulkeneet oven viimeistä kertaa. Hiljaa tuulessa huokailevia puita, joiden latvukset tavoittelevat kuin pitkin sormin kohti taivasta. Olen taistellut niiden muistojen puolesta, jotka vannoin sulkevani sydämeeni ikiajoiksi, etten niitä unohtaisi, Mutta Kaikella on aikansa. Joskus, on vain pakko päästää irti. Antaa ajan kuljettaa ja ajelehtia kohti tuntematonta. Kun tänään katson sinua silmiin. Ymmärrän, ettei menneellä ole merkitystä. Ainoastaan se, mitä on edessä, merkitsee, Sydän tallentaa muistot. Mutta jatkaakseen eteenpäin, on jostain päästettävä irti. Minä avaan ikkunat tuulen kulkea vapaasti huoneissani. Riisun itseni alastomaksi ajatuksistani, jotta uudella on mahdollisuus astua sisään.

Ei ollut minulla päämääriä asetettu. Päivä kerrallaan ajelehdin vauhdilla, mikä hyvältä tuntui. Ei reittejä valmiiksi valittu. Jokaisen arvoin risteys kerrallaan. Eikä tämä minun polkuni lopulta niin toivottomalta ole yhtenäkään hetkenä näyttänyt, ettenkö sitä olis eteenpäin jaksanut kulkea. Tänään valitsen sen, mikä oikealta tuntuu. Enkä koe olevani tilivelvollinen kenellekään. Olen elänyt kuten parhaaksi olen nähnyt. Ei siinä itselläni ole mitään kaduttavaa. Jos joku häpeää minun tekojani. Se olkoon häpeä hänelle, Minä siitä en suostu itselleni taakkaa harteille ottamaan. Minun on hyvä olla. Omatuntonikin on puhdas.

Sanat jotka matkansa aikana ovat muuttaneet muotoaan niin monasti. Tänään minä ne otan vastaan, kuin en niitä koskaan ennen olisi kuullut. Sinivuokot ovat kukkineet. Kevättulvat kuiviuneet rannoilta. Eikä aika ole kiertänyt kuin yhden kierron akselinsa ympäri. Minulla on kepeät jalat, kuin lapsella konsanaan. Sydän laulaa ja elämännälkä on suunnaton. Sinut minä asetan kehyksiin, jotka ovat kuvaa odottaneet, jo jonkin aikaa. Eikä ole minulla kiire minnekään. Antaa jalkojen tanssia, niin kauan kuin ne jaksaa.

Kiroat minut, kuten porton, joka häpynsä maailmalle avaa. Eikä kuitenkaan minun käteni kaikkea tässä maailmassa ole koskettaneet. Sydämeni vuotaa verta. Jokainen askel mittaa syntieni määrää. Jokainen henkäisy, tehtyjä tekoja, jotka kahleiksi muotoutuvat muistojen helminauhaan. Taivaanranta itkee synkät pisaransa pirskottaen päälleni, kuin vihkiveden, synninpäästöksi. Minä. Alaston totuus. Sinun silmiesi katseltavissa. Eikä minussa ole mitään, Mitä minun tulisi hävetä.

Keritsit minut alastomaksi maailman synneistä. Eevanasuiseksi  Rakkaudenjumalattareksi minun kehoni, joka janoisena huusi kosketustasi, muuttui. Suupielet hymyssä minä vaellan näillä elämän valtateillä. Eikä minulle mikään Ole enää mahdotonta. Sinun sylissäsi on tulevaisuus. Menneisyys kätkee alleen sen, Mitä en enää taakkana aio mukanani kantaa.

Eilisen varjot majoittuneet nurkkapöytiin. Takertuneet menneeseen, joka huuhdottiin kitkerällä viinillä kurkusta alas. Runsaspovinen tarjoilija kulkee pöydästä pöytään. Tarjoaa mahdollisuuden unohtaa. Tippikukkaro helisee tyhjyyttään. Eikä minulla ole vaihtoehtoja. Salaisuuksien viitta joka eilispäivänä vedettiin verhoamaan minun menneisyyttäni. Repsottaa tänään riekaleina jalkojeni juurella. Minun nimeni tatuoitiin sinun nahkaasi. Tuulen kuiskiessa rakkaudesta, jota oikeasti ei ollut. Minä kutsun tarjoilijaa. Otan koko entisen elämäni edestä. Nurkkapöydän varjot itkevät hiljaa. Niiden on aika ymmärtää irrottaa minusta otteensa

Kesäillan hämärässä sirisee sirkkojen soitto. Sinisiivet laskeutuvat yöksi lepoon. Meidän matkamme on päättynyt rantakaislikkoon Suojaan uteliailta katseilta. Tarkkasilmäisiltä kulkijoilta. Kaislikon hämärässä rakastelet minua hitaasti ja pitkään. Kuljen kanssasi raukeuden satamaan. Ja olen onnellinen.

Elämän valtatien Ohituskaistalle tahtomattani ajauduin. Siipirikko onnen kerjäläinen. Nilkuttava jalkapuoli. Takapuolessani palaa tuli. Sydämessä sammunut liekki. Sinua minä rakastin. Palvoin maata jalkojesi alla. Liian lujaa tanssi elämä ripaskaa. Laina saappaissa rikkinäisissä sukissaan. Vihellellen käännän vilkun oikeaan ja käännän kulkunu vasempaan.

Minä olen kadottanut totuuden. Luonut seinille harhakuvia kuvittellisesta elämästä. Sieluni silmät olen sulkenut. Peittänyt ne näkemästä tätä todellista elämää. Sinulle minä osoitan sanani., Käännän sinuun katseeni. Etkä sinä huomaa. Unen läpi hiippailen silmäluomillesi. Istahdan ripsien varjoon punon hiuksista ahkion, ja lasken hiljaa pitkin nenäsi vartta, ettet herää. Yön hiljainen hämärä huokailee kaihoisaa säveltään. Sinun untasi valvon, enkä tohdi herättää. Suutelen sata suudelmaa. Joista jokainen on sydämestäni annettu. Sinua minä rakastan Vaikkei tämä rakkaus kestä päivänvaloon.

Samasta äidistä synnytty. Saman isän suojassa kasvettu. Lapsuuden kesät ja yhteiset hetket. Kauniina muistoissa siintää. Nuoruuden innolla jaksoimme rientää. Nauttia, elää ja surrakin välillä. Oli elomme polku suora tai väärä. Oli meillä toisemme ja riemuiset hetket. Miten paljon sinua rakastin. Ei kai rakkaus pääty koskaan. Sinä vain lähdit liian aikaisin. Mua ootahan siellä jossain. Olet siskoni rakas sua kaipaan aina. Olit elämässäin vain hetken lainaa. Kaikki kaunis mun mielessä säilyy alati. Olet ikuisesti oleva sisar jota rakastin.

SInä kopistelit kuraiset saappaasi tuvan nurkkaan. Heitit karvareuhkan kaaressa hyllyn päälle. Takki ja nahkaiset kintaat lensivät tuvan penkille. Ja siitä sinä nappasit minut Lennossa, kuin kevyen höyhenen allesi pirtin pöytää vasten. Tulit kuin maantiejyrä ja otit naiseksesi. Eikä minulla ollut tarvetta vastustella. Alkukantainen urokseni. Juuri sinua olin kaivannutkin.

Sinisenkirjavan tilkkupeiton kiedon tiukasti ympärille. Käperryn piiloon maailman murheilta. Käärin suruni syvälle peiton uumeniin. Sieltä minut herätelköön unelmien prinssi. Satukirjan upea ritari. Vanhan Suomi-filmin gentlemanni. Ja makeasti venytellen Jäseniä oikoen. Minä asettelen kasvoni kauniisti tyynylle. Hiukset lepäämään ympärille. Siinä minä herätettynä odotan suudelmaa. Suutele suulle. Suutele uumalle. Suutele kuumin huulin. Herätä minut Herätä haluni Opasta rakkauden lumoon .

Takalukko Ajatukset ottaneet aikalisän. Näppäimistöni kasvaa sammalta ennen pitkää. Tunneryöppy heittää holtitonta kärrynpyörää Puskee tietään ulos aivolohkosta, Vaan minussa ei ole tänään järjen hiventäkään. Ei yhtään kärsivällisyyttä asetellakseni sanoja oikeaan järjestykseen. Katastrofaalinen sekasotku Oksennetut sanat pörimässä sekalaisena möykkynä silmien edesssä. Hallitsematon hulluus valtaa mielen. Enkä yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa.

Kiirehdi Olen matkalla pois päin. Erkanen sinusta kuin pyrstötähti. joka taakseen ei uskalla katsoa. Ei vilkuilla sivuilleen, ettei auringonsäteistä höyrysty ja katoa. Meidän aikamme on mennyt, Varjommekaan eivät enää kättele toisiaan kuin ohimennen. Suudelmat poskelle tunteettomia hipaisuja Läheisyyskin värjöttelee piilossa nurkan takana. Ei uskalla antaa tilaa tunteille. Minä matkaan ajassa. Yksinäisen kulkijan yksinäisellä tiellä. Olen matkalla pois. Katoan sinulta. Näistä jalanjäljistä minua ei tunnista kukaan. Tamburiinia hakkaa jossain kerjäläisen käsi. Anoo almuja, elääkseen armosta seuraavan aamun. Eikä minulla ole mitään muuta annettavaa. Tiputan kuppiin rakkauteni. Sen jonka luotasi pois vein. Sydämeni on vihdoin vapaa. Varjonikin seuraa jalanjäljissä.

Aamunkajo silmissäsi hehkuu kilpaa nousevan auringon kanssa. Silmäsi laulaa Suusi toistaa rakkauden säveliä. Minun ihoni vielä öisten kosketusten jäljiltä hellänä. Eikä tätä hetkeä sovi kadottaa. Se on ainutkertainen meidän kahden elämässä. Huomenna sinä olet poissa. Minun ihoni muistaa sinun käyntis i.

Vastasyntyneen alaston lakana. Merkkaamaton elämänkartta. Puhdas ja viaton kuin poutapilvi. Ainoa merkintä, syntyi. Elämä edessä, jota katselee kysyvin silmin. Minulla jo takataskussa enemmän tarinaa. Avattuja ovia, suljettuja ikkunoita 50 vuotta perse edellä ylämäkeen. Käännettyjä takkeja saumat päällä päin. Housujen repaleiset lahkeet, kuluneet persuukset. Muistuttavat matkani kaikista käänteistä. Enkä yhdestäkään virheestä oppinut mitään. Tässä minä laulan samaa lemmenluritusta, kuin 30 vuotta sitten. Kaiho sydämessä etsin sitä oikeaa ja paikkaani tässsä elämässä. Olen pettänyt ja tullut petetyksi. Vihannut ja ollut vihattu. Rakastanut ja tuntenut hyväksyntää. Mutta rakkautta, sitä oikeaa sydämeni vieläkin janoaa.

Elämätön elämä muuttuu painajaisiksi Tuonelan portilla. Kaksin käsin minä hamuan kokemuksia. Haluan rakastaa jokaista miestä joka minun haluni sytyttää. Suudella naista, joka on kuin itseni kuva. Lopun edellä rakastamisen taito on ainut jolla on merkitystä. Minussa sykkii kivisydän. Mutta se sykkii elämää joka on intohimoisesti eletty.

Sanaton ikävä roikkuu myrskypilven lailla katonrajassa. Etsii katseellaan maata asettuakseen olemaan. Minussa on tutkimatonta pinta-alaa. Laajalle levinnyttä tupasvillaa kasvaa kämmenpohjat. Silmissä sanattomat kysymykset. Lukemattomat sanat alkavat käänteisesti lopputavuilla. Ei auta taputtaa hurmion hetkellä. Sormet naputtaa tyhjää. Eikä mistään kuulu pääskysen viserrystä, joka lohduttaisi yksinäistä. Odottavan aika on pitkä.

Sinut minä haluan tähdeksi tuikkkimaan taivaalleni. Haluan kuuksi valaisemaan synkkää tietäni, etten enää astuisi sivuun tältä elämäni polulta. Haluan sinut auringon säteiksi Lämmittämään päiviäni. Etten enää kylmää kohtaisi. Eivätkä päiväni olisi surusta mustat. Mutta et sinä tule. Et osaksi minua Et elämäni valoksi syttyä tahdo. Minun silmäni katsovat tyhjää. käteni harovat kaukaisuutta. Olen hämärän rajoilla. etkä sinä kutsuani kuule .

Minun omatuntoni oli mustan tomun peittämä. Katupölyn alle piilotettu. Kevään tullen piilostaan kaivettu. Ulkona paistaa aurinko ja minä tunnen kaatuvani menneisyyden taakan alla .

Miksi kieltää himo joka minussa asuu. Miksi torjua halu jota kehoni tuntee. Miksi vaieta luojan luomista, niistä mitä meille jokaiselle on annettu. Minun häpyni huutaa miestä. Sydämeni kaipaa rakastaa. Käteni tahtoo koskea Ja ihoni tuntea. Häpeä asuu kanssakulkijoissa. Mutta minun sieluni riemuitsee. Sillä jokainen ääneen lausuttu ajatus tuo sinut lähemmäs minua. Yhtymään yhdeksi yöttömässä yössä.

Tämä elämäni on irstauden irvikuvaa. Kiimaisia käsiä. Halukkaita suita. Kaikki yhtenä sekamelskana. Enkä minä kiellä niitä tanssimasta hetekallani. Kiellä soittamasta himon sointuja haureuden soittimista. Sillä Elämä on lyhyt. Se on nautinnon tyyssija. Jokainen hetki on nautintojen summaa. Enkä niistä yhtäkään aio päästää silmieni edestä nauttimatta täysin rinnoin .

Sanat syövät reikiä paperiin. Töhertävät kuvottavat tavunsa väärään suuntaan. Kuka osaa lukea oikealta vasemmalle. Aivolohkot asettuvat epäsymetriseen kehään pääsi ulkopuolelle. Taivas ripeksii mustetahrat valkeaan pintaan. epäselvät kirjaimet takertuvat epätoivoisina paperin reunoille. Liukuvat tahtomattaan alas paperilta. Eikä maailmassa ole mitään kauniimpaa kuin sanaton rakkaus. Ei siihen tarvita mustetta, eikä valkoista paperia. Se on katseella selvää.

Kissankelloja puoli sylillistä. Niillä sinä minut viettelit. Kannoit tupaan. Enkä minä muuta tarvinnut. Valmista kauraa kissankelloilla niitetty

Kiimaiset kädet riuhtoo minua mukaansa. Nälkäiset suut tahtovat osansa. Eikä minun nahkani kestä roikkuvia käsiä. Ei hipiäni hamuavia suita. Minä ulvon kuin susi kuutamolla. Huudan tuskaa jota kehoni häätää pois.

Kuurupiilossa elämän kanssa. Kuin kissa ja koira kilpasilla. Sinä siristät silmäsi viiruiksi. Enkä minä uskalla sanoa, miten hullulta näytät. Minulla on punainen mekko. Sain sen vanhalta kosijalta viimekesänä. Enkä minä tiedä miten istuisin. Mekko on alle vesirajan. Sinä siinä Silmät sirillään. Ja minulla alushousut vilkkuu.

Sua haluan niin että sattuu. Tuska rinnasta sydäntäin riuhtoo pois, Mikset kuule sä rakas mun ääntäin. Sulle kutsua se kaihoten soi. Tämä elomme polku on pitkä Matka luoksesi hitaasti käy. Ei helppoa ole mun tulla kun en varmaksi tietää mä voi. Sä jos rakasta et mua enää, mikset kertoa suoraan jo voi, Etkä tuskassa antais mun elää Yksin ikävää itkeä pois

Kyyneliksi minä muuttuisin jos luotani lähtisit pois. Ikävää laulaisi tuulet. Tuskaiset sävelet ilmassa sois. Eikä mun sydämen sykettä kuulis, niin hentona se sykkiä vois, ettei pitkälti olisi matkaa kun sen syke kokonaan lakata vois. Älä siis selkääsi käännä Älä rakkauttasi kanna pois. Älä toiselle lempeä vanno, kun enemmän sua rakastaa voin. Mun ikävä sydäntä polttaa. Enkä ymmärtää kaikkea voi. Mutta rakastan, sen minä tiedän. Mua kuulethan, kun vielä kesän lempeät tulet soi.

Rakasteletko Kanssani illan tullen. Poistaisit puutteen.

Maahan sinut on tallattu. Poljettu otsatukkaasi myöten. Siinä sinun itsenäisyytesi. Vapautesi. Sinun oma tahtosi Onkin jonkun toisen. Ei valhe kaunista lausujaansa. Itseäsi petät eniten. Suu toistaa opitut lauseet. Korvat kuulevat sen mitä tahtoo. Mustavalkoinen on sinun elämäsi. Vaikka vesiväreillä olisi niin helppo maalata se kirkkaaksi.

Mihin minä Miestä tarvitsen. Enhän osaisi enää Edes käyttää. Sänkyyn lämmikkeeksi. Kiukunpuuskan nyrkkisäkiksi. Kotitöiden jakajaksi. Nalkutuksen vastaanottajaksi. Ehei. Minä niihin Miestä tarvitse. Mutta kun sade hakkaa kattoon Ukkonen rytistää takametsää. Minä itken ikävääni Kaipaan lämpimään kainaloon. Ikävöin urosta urheaa. Ukkosen kidasta Pelastajaa. Etkö sinä nyt saamari ymmärrä, ettei naisen sovi yksin pelätä ukkosta. Ota jo kimpsut ja kampsut hätihin joutuin jo ryntää. Ettei tätä samaa sinulta Tarvii moneen kertaan pyytää.

Minä rakastan sinua Vaikka välissämme on tuhat ovea. Rakastan, vaikka matkalla on meriä, joissa virtaa vettä kuutioittain. Minä rakastan sitä miten kaipauskin muuttuu iloksi. Rakastan kosketusta kaiken sen odotuksen jälkeen. Ole minulle syli johon paeta. Ole satama johon rantautua, Ole tähdet ja kuu Loista tietäni valaisten. Johdata elämääsi Äläkä anna minun eksyä vaikka mitä tielläni kohtaisin. Eikä nuo tuhat ovea. Ei meret tyrskyjä täynnä Kykene minua sinusta erossa pitämään. Sinä olet minun. Sillä se kirjoitettiin tähtikarttaan jo aikojen alussa.

Miten kertoa sinulle joka iloitset elämästä. Sinulle, joka rakastat jokaista päivää. Laulat rakkaudesta ylistyslauluja, päivän jokaisena tuntina. Ettei minulla kenties koskaan ole oikeutta siihen. Että aikani on tässä. Näissä päivissä. Näissä lyhyissä hetkissä jotka imen itseeni. Muistaakseni kaiken kun aika on mennä. Enkä minä siihen kykene, Minä annan sinun iloita .