Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2014.
Keinottelin itseni elämääsi. Uin kuin kala kutenmaan rantaveteen. Iilimato imien verta sinusta. Etkä sinä osannut varautua, että olisin loinen, joka kasvaa täyteen mittaansa otollisessa kasvualustassa.
Minä vilistän ilman rihman kietämää. Vilvoittelen tunkkaiseksi turvonnutta kehoani. Riettaina roikkuvia rintoja, jotka syystuulen tuiverruksen tahtiin hakkaavat puolelta toiselle. Nahkaiset kukkarot, jotka joskus olivat ylpeyteni aihe. Hiertyneet poimut vatsallani. Renkaat, joiden alle nuoruudenpäivien vyötäröni on umpeenkuroutuneena unohtunu. Tunnistamattomaksi viivaksi kadonnut kumilankaisen housunkauluksen alle, Minulla on käsivarret, joista saisin kaksi entisen minäni reittä. Kaulani alla heltat, kuin kukolla tunkion herralla. Ja minä veisaan suvivirttä asennossa seisten. Kannan ylväänä itseni. Aikuisen naisen, joka on ylpeä jokaisesta kehonsa kohdasta. Jokaisesta muistosta, joka niihin liittyy.
Hullaantuminen on kovin vaarallista, eikä kannata päättömästi lähteä tuntemattoman matkaan.
Miehenmentävä aukko sivistyksessä eikä se vielä takaa varmuutta päästä tukiopetukselle.
Kiduttavia hetket juuri ennen kuin riisut minulta alushousuni jotta tunnet meteni tuoksun.
Rakastelukin menettää merkityksen kun tunteet kuolee.
Sinä olet minulle kiusaus. Koetinkivi, joka kulkee rinnalla, kuin varjo kantapäillä. Muistuttaa mielen ailahtelusta. Lihan heikkoudesta. Sekoitat askeleesi omieni väliin. Työnnät kättäsi omistajan elkein liian lähelle ihoani. Minulla on laput silmillä, kuin hevosella. En näe metsää puilta. En enää näe sinuakaan. Mutta sydän sanoo, että olet siinä. Iho tuntee hengityksen. Kätesi kosketuksen, Mene. Mene niskaani hönkimästä. Ota kätesi rinnoiltani ja katoa kuin pieru saharaan. Sinä, omahyväinen pässi.
Kiitossuudelma Hyvästiksi sipaistu Rakkaudettomilla Huulilla. Rakkauden lopulta Muuttuessa Rakasteluiksi Riutuneiden Toisensa kadottaneiden Yksilöiden Ainoaksi yhteydeksi Toisiinsa. Rakkaudettomat huulet Kivisydänten Sanansaattajina. Rakasta ja Tule rakastetuksi. Kun rakkaus loppuu. Tilalla on Tyhjyys.
Kaikista teistä valitsin kulkea kivisimmän. Kaikista peloista kävin läpi tuskaisimmat. Kaikista öistä vaelsin unettomina ne, jotka olivat synkiempien demonien valtaamat. Yöttömän yön sieluni päättymättömän vaelluksen jälkeen, jokainen aamun sarastus oli kuin lahja tuonpuoleisesta. Lakeuden kutsu. Silmien edessä aukeava aava. Kuin korvaus menetetystä. Huomenlahja tuonelan morsiamelle.
Kivettyneet kyyneleet kerubin kasvoilla. Maaäiti peittyy valkoiseen kuuraan. Taakseen ei kannata katsoa. Eilinen jättäytyy varjoksi kannoillesi. Hengittää huomispäivän niskaan. Valkoinen aurasi kertoo, ettet ole velkaa selityksiä kenellekään.
Joskus on päiviä, joina sanat katoavat kivijalkaan. Liimautuvat vanhaan laastiin, kuin perustuksiin valetut. Suudelmat katoavat huulilta. Ajelehtivat utuisten pilvilauttojen matkaan. Kiinnittyvät pisaroihin, jotka hiljalleen satavat maahan. Liukenevat tuntemattomien huulille. Kosketukset tarttuvat tuulen matkaan. Hyväilevät vieraita vartaloita, kuin olisivat sitä tehneet aina. Minä olen tyhjää täynnä. Vapaa menneestä elämästä. Otollinen maaperä sinun kasvaa kiinni minuun.
Jokaisesta iskusta käännän katseeni entistä ylväämmin eteenpäin. Kaarran suupieleni hymyyn. Tiedän, ettei kätesi voi sivaltaa enää julmemmin. Vuosien iskut selkänahassani. Mustelmat ihollani. Sydän karrelle poltettu. Ihoni raiskattu. Minusta sinä teit lopulta vahvan. Käänsin heikkouden vahvuudeksi. Olen lopulta sinun yläpuolellasi.
Talven kynnyksellä riisun jalasta kesäkengät. Asetan kauniisti riviin ovenpieleen. Odottamaan uutta kesää. Riisun harteilta kesän lämmön, auringonsäteet. Laatikonperälle porstuaan. Odottamaan vuodenkierron katkematonta uudelleen kiertoa. Saapumista uuteen kesään. Karistan sinut minusta. Karistan tuoksusi. Ihosi lämmön. Suudelmat, jotka minussa edelleen kuumottaa. Karistan kättesi kosketukset. Hyväilyt, jotka elivät tallennettuina minussa, kuin tatuoituina ihollani. Karistan ajatukset. Sanat, joilla minua hivelit. Kiihkon kuiskaukset, joita hekuman hetkellä huokailit. Karistan. Vaikka tiedän kesän saapuvan uudelleen. Sinä. Et enää palaa.
Taivaskin itkee tämän rapistuneen kaupungin puolesta. Virttyneet seinät, kadunvarsien tyhjyyttään ammottavat talot. Huoneet, jotka aikoinaan täyttyivät naurusta. Ovat tänään repaleisia tapetteja. Narisevia ovia, saranat riivityinä irti. Aavehuoneita. Lepattavia verhonriekaleita akkunoissa, joiden rikkinäiset lasit irvistävät terävillä hampaillaan, homeisten pokien raosta. Vinoja piippuja, sammaleisilla katoilla. Tiiliä pudonneina katonharjalta, Laastit varisseena heiveröisistä kivijaloista. Varjoja yössä, tehden taloista aaveita, jotka voisivat kadota hetkenä minä hyvänsä. Kelmeä kuu, joka loistaa taivaalla. Valaisee maisemaa hetken. Vain sen hetken, kun menneisyyden aaveet vaativat tullakseen piiloistaan maanpäälle. Tanssiakseen öisen tanssinsa varjojen kaupungissa. Heille tämä kaupunki on viimeinen matkanpää, ennen paluuta sinne, missä odottaa ikuinen rauha.
Se mitä rakkaudeksi kutsutaan. Ilmenee miehessä ja naisessa kovasti eri muodossaan. Naisen rakkaus pakahduttaa rintaa. Tunkee mieleen ja asettelee elämää uuteen ulottuvuuteen. Miehen rakkaus elää hetken. Polttaa haaroissa, kuin riivattu ja kuitenkin kutistuu kylmässä käyttökelvottomaksi.
Sinut näin unessani viime yönä. Silitit hiuksia, hyväilit rintaa. Kätesi vaeltaen kulkivat, edestakaisin ihoni pintaa. Minä en tuntenut sinua. En tunne vieläkään. Katosit aamunsarastukseen. Ikävä jäi minuun. Kaihersi mieltä, kun aamu aukeni silmien eteen. Ja nyt sinä olet siinä. Uneni mies. Hymyilet hiljaa. Puristat kättä. - Moi Kuin olisimme vanhat tutut. Tunnemmeko, kysyn. -Tapasimme unessa, vastaat. Enkä enää tiedä mikä on voima, joka meitä kuljettaa. Yhteen jo unessa johdattaa.
Sieluton minusta tuli hetkenä, jona kadotin itseni unimaahan. Jumalaton, kun menetin uskoni häneen, joka johdattaa. Rakkaudeton olen ollut kai elämäni alusta asti. Saadakseen, pitää osata antaa. Enkä minä tiedä, mitä sana rakkaus merkitsee,
Miten voisin maalata maailmastani kauniimman. Miten kirjoittaa runooni, että maailmaa rakastan. Kun sinä kiskot maata jalkojeni alta. Puhallat mustia pilviä taivaalle. Kaivat kuoppaa, johon lankean. Minun on niin vaikea, nähdä elämää, jota rakastin. Tuntea tunteita, joita sydämeni oli täysi. Minä ahmin suklaata ja oksennan sinut minusta. Vapaudentunne, kestää edes hetken.
Rakkautta minä huusin. Kuulutin elämää sydämeeni. Sinä suutelit huuleni rakoille. Suupielet palkeenkielille. Eikä puhettakaan rakkaudesta. Vaikka pussasit kuin paholainen konsanaan.
Lakeuden äärellä minä mykistyn. Vaikenen, kuin viulu, jota soitettiin vain ensimmäisessä näytöksessä. Kadotan itsestäni kaiken sen uhman, jota sisälläni olen säilönyt. Miten pieneksi, itsensä tuntee. Avuttomaksi. Eikä ääntäkään minusta lähde, että voisin sinulle kertoa, miten tämä hetki minuun vaikuttaa.
Katoan kartalta. Vyöryn kuin kivi rotkoon. Häviän itseltäni. Miten sinäkään minuun tarttua voisit.
Elämä on rakastamisen kiitorata. Kiihdytyksiä ja pysähdyksiä. Kiellettyjä ajosuuntia ja hidasteita väärissä paikoissa. Leveitä väyliä ja silmänkantamattomiin tietä edessäpäin. Risteyksiä valittavaksi. Jokaiselle jotain.
Kestääkö rakkaus, vaikka olen liian kauan luistellut heikoilla jäillä. Kestääkö rakkaus, vaikka olen kuin tuli ja leimaus. Säkenöin laava, sinun lempeille silmillesi. Kestääkö rakkaus, vaikka matka välillämme kasvaa. Tiet jotka luoksesi johtaa, vaihtuvat aina vaikeampikulkuisiin. Kestääkö rakkaus, kun kuukausista yllättäin tuleekin vuosia. Kestääkö rakkaus jos läheisyys, joka hitaasti vaihtuu hiipuvaan hiljaisuuteen välillämme, kasvaa ylitsepääsemättömäksi. Kestääkö rakkaus. Kestämmekö me.
Keimailen Eteesi kurvailen. Pyrstöäni sinulle silmiesi edessä heiluttelen. Huulia lipoen, silmiä ummistaen, yritän mieltäsi vallata yllätten. Mutta sinä nukut. Miehinen mies. Luomakunnan kruunu. Kukkulan kuningas. Silmät auki, keskellä päivää. Tai sitten, olen kadottanut taitoni vietellä.
Kiellät minulta itsesi. Verhoudut mystiseen verhoon. Utuiseen  epätodellisuuteen. Enkä minä kykene sumussa kulkemaan. Eteeni katsomaan. Ilman, että kompuroisin esteisiin, joita tielleni asettelet. Ja silti. äänetön kutsu, joka välillämme leijuu, ei anna minun irrottautua siitä lumosta, jonka silmäsi minuun jättivät.
Sinä rakastat minua pienen hetken. Vetoketjuni avaamisesta siihen kun nouset päältäni pois.
Minä tunnustan etten ole sinulle Ollut kai koskaan niin rehellinen kuin nyt. Ja nytkin valahtelen.
Kosketit hetken. Se tuntuu minusta nyt ikuisuudelta. Vaikka välillämme on suljettu vankka ovi.
Minä en osaa ajatella sinua järjellisesti. Olet käsittämätön ajatusviiva yössä.
Elämässäni Kääntynyt uusi lehti. Vanhan sait sinä
Tahdothan olla kanssani pienen hetken aivan lähekkäin.
Kesäisenä yönä, jolloin satakielikin vielä auringon laskettua laulaa. Minä upotan jalkani laiturin päästä rauhoittavasti väreilevään veteen. Sinä sivelet poskeni nukkaa. Suutelet hellästi niskani kalpeaa pintaa. Eikä tähän hetkeen tarvita unikuvia. Ei klassikkonäytelmien mahtipontisia loppukohtauksia. Meidät ympäröivässä todellisuudessa on kaikki. Olemme yhtä elävän todellisuuden kanssa. Kerroinko, että rakastan tätä hetkeä ja sinua.
Kun sydänalasta kouraisee. Mahanalusessa kutina käy kiivaammaksi. Ajattelen, ettei rakkaus päästä helpolla. Vaan kuumentaa polteeseen asti sisintäni. Ei kukaan puhunut minulle himon mahdista. Ei varoitellut kiimasta, joka kehon valtaa. Rakkautta minä huusin. Kaikki aistit avoinna. Enkä osannut ottaa huomioon, että tässä tunnekuohussa, se olisi sivuseikka.
Kiedot minut pikkusormesi ympäri. Salskea nuorukainen. Kangastus muistojeni poluilta, Kaukainen aavistus, menneestä. Nuoruuden tuoksu, joka iholtasi huokuu. Humalluttaa minut nopeammin, kuin käynyt viini, tammitynnyristä. Enkä minä ole enää vanha, enkä kipeä. Muistot kosketuksista jotka ovat syöpyneinä mieleni sopukoihin. Nousevat esille, kuin kiima, joka saa vanhan ihoni väreilemään katseesi alla. Tarjoan sinulle, vanhan vartaloni. Eltaantuneen tuoksuni. Etkä sinä sulje silmiä. Et nyrpistä nenää. Rahasta teet, mitä minä tahdon.
Kohistaan kuin kosket. Kietoudutaan toinen toisiimme. Hyväillään vaahtopäillä, sielumme säikeet avoimiksi toisen tykö tulla. Vapaina virtaamaan elämänmittaiseen matkaan, toinen toisiimme tukeutuen. Tulevaisuus, joka edessämme siintää. Auringonlaskuista auringon nousuihin. Sinä valelet minut vahvaksi Kuohusi, joka ympäröi minut on lupaus rakkaudesta, joka on enemmän, kuin vielä eilen uskalsin toivoa.
Minun vartaloni kosketuksista olemassaolonsa aikana täytetty. Huutaa tänään tyhjyyttään. Kaipaa käsiä, jotka tarttuisivat lanteisiin, jotka ovat täyteläisemmät, kuin nuoruuden vuosina. Etsii hyväilyjä. Jotka juovuttaisivat vuosien vanuttamat rintani. Ne, jotka menneinä vuosina katsoivat eteensä pystypäin. Huokailevat nännit ja terhakkaana väreilevät rakkauden kukkulat, joiden väliin miehisten miesten erikokoiset elimet kiihkossaan olivat itseään tyydyttäneet. Ja lepattava rakkauden tuli, Se, joka sykkii haaroissani. Kuumana laavana. Nuoruuden päivistä yhä kiihkeämmäksi kasvanut polte. Haarani huutavat kosketusta. Autuaaksi tekevää hyväilyä, joka poistaisi minusta tämän kaipuun. Eikä tämä hetki täytä minun toiveitani rakkaudentäyteisestä yöstä. Yksin minä kylmään vuoteeseni kömmin.
Kerubiksi minä synnyin. Lähimmäksi hänelle, joka jumaluuden viitttaa kantoi. Palvoin ylempääni unohtaen itseni. Kunnes taivastenvaltakunta minut kadotukseen tuomitsi. Olin hylännyt järkeni. Asettunut palvelijaksi hänelle, jota jumalakseni nimitin. Minuuteni joka ei enää hallinnut kaikkia neljää eri hahmoani, sekoitti itsekin olenko leijona vai kotka.
Kosketa minussa sitä naista, joka on piilotettu vuosien tuskan, katoavien päivien alle. Kosketa syvältä. Sileäksi höylättyä itsetuntoa, joka rautanauloilla, hakattiin selkänahkaan. Kosketa koskettamasta päästyäsi. Aloita alusta, kun tulet kohtaan, jossa kärsimykseni päättyy. Sillä se on vain harhakuvaa. Ei minusta ole helppoa koskettaa esille, sitä naista, joka sivallettujen sanojen, tömähtäneiden nyrkkien alle on murjottu. Mutta kädet, joilla sinä minua kosketat. Ovat ainoa toivo, joka minulle on annettu. Siksi, en halua niiden kosketuksesta vapaaehtoisesti luopua.
Minä En tyydy keskinkertaisuuteen. Tahdon keimailla kukkamekossa, punatuin huulin. Korkokengissä ja tupeeratuin hiuksin. En minä Sinua rakasta. Kuten en yhtäkään heistä, sinua ennen minua liehitelleistä. Minulla on kivisydän. Koristellun kuoren alla. Rinnat, jotka kaatavat miehen kuin miehen. Ja tuoksuva vulva. Jota ei voi vastustaa. Sinä sanot, että olet minulle täydellinen valinta. Mutta minä En tyydy keskinkertaisuuteen. Luottokortissasi, tulee liian nopeaan luottoraja vastaan.
Sinä rakastelet minua sanoilla. Enkä minä jää paljon huonommaksi. Meidän kiihkomme, joka valtoimenaan vyöryää yli tämän huoneen. Kasvaa kasvamistaan. Täyttää itsellään kaiken, mihin kykenee koskemaan. Minä sulan salamoiksi. Valun vuolaana virtana, likimain siihen kohtaan, jota kaiken keskipisteeksi meidän kiihkeän kuohumme yhteydessä voi nimittää. Kliimaksin autaaksi tekevä voima, vavisuttaa meitä, kuin alkuräjähdys, maailman syntymän yhteydessä.
Kutita kitalaesta. Suuni on auki, kuin linnunpojan. Ahne narttu. Kiimainen naikkonen. Tunteeton maailmakiertolainen. Silmäni kiiluvat tähtien lailla. Ei vartaloni anna sinulle arvailujen varaa. Eikä minun tarvitse kuin sormella osoittaa. Ja rivi josta valita  hän  jolle huomioni annan, takanani kasvaa. Kutita kitalaesta. Että tuntisin, edes jotain.
Minä en kättele. Liian intiimiä toimintaa tälläiseltä ihmiseltä, joka omaa varjoaankin kavahtaa. Älä tule minun iholle. Älä tunge hengitystäsi hartioille. Minua oksettaa. Tuoksut vieraalle. Eikä minun hajurepertuaarini käsitä, miksi pitäisi vieraita hajuja omalle reviirilleen päästää.
Elämänmittaisen matkan ehdin jo kulkea. Osaamatta kääntyä, kun aika olisi ollut. Tänään. Kadotin suunnan. Nyt olen eksyneenä onnellisempi, kuin taipaleeni alkumetreillä. Silloin vielä luulin, olevani oikealla tiellä. Sinä sanoit, etten saa luovuttaa. Vaikka olin luovuttanut jo aikoja sitten. Silmät kirkkaina, valehtelin sinulle, miten eksymättä olen kulkenut päivieni alusta tähän hetkeen. Juuri sitä matkaa, joka minun elämäntaipaleekseni on merkattu. Ja vaikka suuni sinulle valheellisesti viestiä välitti. sydämeni tiesi, ettei kaikki olisi sitä miltä näytti. Minun määränpääni ei olisi siellä, minne tienviitat osoittaa. Eksynyt kiertolainen. Nauran kohtalolle, joka tienviitan päällä minulle sormeaan heristää. Tästä hetkestä ainon valita oman määränpääni.
Katusoittaja, viulu rinnallaan. Ei ropoa montaa avoimessa kotelossan. Ohikulkevat kiireiset. Katseensa luotuina maahan. Ei ole viulu vaiennut. Ei katusoittaja kulmaltaan poistunut. Päivästä päivään soittaa samaa sävelmää. Et minunkaan kohdalleni pysähtynyt. Et hetkeä pidepää, ehtinyt hengähtää. Vaikka riettaana sinua odotin. Haarat avoinna vuoteella viettelin. Ei lumonnut kiimainen kutsuni. Ei tarjous sylini lämmöstä. Astuit avoimesta ovesta kulmallesi soittamaan.
Kohtalaisen rujosti minä sinua rakastin. Kevään helisevistä pisaroista syksyn piiskaaviin rakeisiin. Sinisiipinen viestintuoja. Asettui alkukesästä asumaan kuistilleni. Enkä minä merkkejä osannut lukea. En ennen kuin oli myöhäistä Ei rujo rakkauteni sinulle riittänyt kuin keväästä syksyyn. Talven selkään lähdit rehevämmän naaraan matkaan.
Keijupölyä. PeterPan vallattomuutta. Vanha elostelija minussa herää eloon ihollasi. Laskee verkot eteesi. Pyydystää, kuin salakkaparvea verkolla, joka on solmittu liian isoille silmille. PeterPan hymyilee. Vikkelästi sujauttaa kylmät varpaat peiton alle. Keijupöly laskeutuu, iholle, josta käteni juuri irtosivat. Hilpeä tanssi hiljaisuudessa Rakastelun kliimaksi kun iho muuttuu ihoksi. Kaksi yhty yhdeksi. Keijupölyyn kuorrutettu PeterPan.
Menneisyys ja tulevaisuus Puolitiessä kohtaavat toinen toisensa. Kättelevät hyvästiksi, tapaamatta edes kunnolla. Silitän ihosi pintaa. Uurteista kuin, vedestä kuivaksi juoksutettu joki. Minä en kai koskaan saa sinua vuosissasi kiinni. En tavoita sitä, mitä kokemuksiksi itseesi olet kerännyt. Mutta tämän pienen hetken, Tahdon silitellä ihosi pintaa. Jotta joskus, sinun jo mentyä. Voin sanoa. Tunsin hänet, uurteina käteni alla. Varjoina valojen joukossa, Läikehtivänä voimavarana, joka minulle säteili, kuin aurinko pilvettömältä taivaalta. Enkä minä häntä koskaan unohda. Tähdeksi hän tielleni muuttui.. Valoksi syksyn piemenevälle taivaalle.