Sanat, jotka ennen velloivat minussa, kuin  nuijapäät kuraojassa. Ovat kadonneet taivaan tuuliin. Huuhtoutuneet mikä mihinkin. Maailman toiselle laidalle ajautuneet. Avaruuteen sinkoutuneet. Yksinäiset, toisistaan eksyneet sanat. Ja avuton olen minä. Kadoksissa ilman niitä. Ikävä, joka rintaani puristaa. Kovertaa kylmällä kouralla sydänalaa. Luoja, puolikuollut olen tämän yksinäisyyden alla.

Sinä minut kehräsit notkeaksi. Sulaksi vahaksi sormiesi väliin. Hyväilit pehmeillä lupauksilla. Sanoilla rakkautta täysi. Sadeyön jälkeen valun noroina petettyjen lupauksiesi kanssa pihalla kulkevaan laskuojaan. Minun katseessani yhä odotusta. Sinä lapioit ojasta uomaa umpeen.

Kilisevät korut sinä minulle pujotit ranteisiin. Koreat kihlat annoit. Pukevat vaaleaa hipiääni, sanoit. Sointuvat sinisiin silmiin. Riippakiviksi muotoutui niiden kauneus. Kahleiksi asettuivat hennon varteni kantaa. Tuhanneksi yöksi minun tuli sinun morsioksesi asettua. Petiisi suosiolla käydä. Rakoilla ranteet. Sisältä olen jo kuollut.

Eikä minun sielussani, ole yhtään kohtaa, johon sinun rakkautesi ei olisi koskenut. Merkinnyt olet minussa jokaisen tuuman. Ottanut omaksesi, kuin pahaisen löytötavaran. Eikä ole minussa tahtoa sinun haluasi torjua. Ei voimaa kääntää selkääni, astua kauemmas ja unohtaa. Ikuisesti olet minut itsellesi merkannut. Sinä palavasilmäinen piru.

Kiitosvirttäni veisaan ristityin sormin. Käsivarret kyynärpäihin asti ruhjotut. Aamunkajossa toivottomuus muuttuu toivonsäteiksi, jotka pirstaloituneen tähtilampun alla säkenöivät silmäni sokeiksi näkemään todellisuutta.

Kaareudut päälleni, kuin lahottajasieni puun runkoon. Sulaudut yhdeksi, etten ikinä sinusta loittonisi. Ajaudun tahtomatta toivottomuuden rannattomalle merelle. Enkä enää kykene hengittämään lähelläsi. Olen kuin kala kuivalla maalla.

Keinovalossa, keskenkasvuiset ajatukseni, saavat väärät mittasuhteet. Ei rakkaudenpolku ruohotu. Ei ennen kuin mittarimato on oppinut, miten lentää.

Rakkauden mereen. Äärettömään avaruuteen. Katoaa kaikki Rakkauden sanat. Sadevetenä valuvat viemäriin. Todellisuus ui tähän hetkeen salakavalasti, arkipäiväisyydeksi naamioituneena. Nainen riistää sielunsa irti itsestään. Myy eniten tarjoavalle. Mies Poistuu voittajana näyttämöltä. Eikä päivien kuluessa kukaan muista enää suurta Rakkauden näytelmää.

Koruttomasti vuoteeseen, kuin kaksi toisilleen vierasta. Ääneti laskeutuu mies naisensa viereen. Sanoitta tarrautuu vartalo toiseen. Hakeutuu huulet huuliin. Ikuisuudeksi muuttuu illan hämärä hetki. Jostain kumpuaa muisto. Vuosikymmenten takaa. - Myötä ja vastamäessä. Rakastan.

Auringonpolttamat ihollani. Suutelen vieraita huulia. Valkoiset syreenit tuoksuvat kuin viimeistä päivää. Eikä todellisuus kohtaa kuvitelmaa. Sinun kasvosikin ovat vieraat.