Kidutan itseäni tyhjillä lupauksilla. Odotuksilla, joita itse tielleni asetin. Silmissäsi ei ole hetkeäkään menneistä onnen päivistä. Sanoissasi, ei toivoa, johon tarttua. Tie edessäni on tyhjä, paljain jaloin astuttavaksi. Maisemat paljaat, uudelleen rakennettaviksi. Mutkan takaa aukeaa uusi valtakunta. Todellisuudessa olen valmis astumaan uusille poluille, vaikken sitä vieläkään itselleni myönnä.

Synkkinä öinä, joina tuulikin on hiljaa. Ojennat minulle käsivartesi, avaat sylisi, tulla liki. Yön kylmyys on kerralla pois pyyhkäisty. Eikä kahta ihmislasta, erota toisistaan, kuin aamuauringon polttavat säteet. Hitaasti valkeneva päivä. Hetki, jona yön läheisyys on vielä käsin kosketeltavissa.

Viivyit minussa hetken. Hentoisen kosketuksen jätit jälkeesi. Sydänalaani ikävän ikuisen. Tunteen, jota kukaan ei minusta voi pois ottaa.

Kaipuu, muuttuu hiljaiseksi huminaksi. Tuuleksi pihakoivun latvuksiin. Sateen ropinaksi raihnaiseen kattopeltiin. Ikkunaverhon raosta kurkistaa toivonsäde. Aamuauringon kajo kokoaan minun riutuneen kehoni uuteen päivään. Pakottaa nousemaan sängystä. Hieraisemaan vielä unen täyttämiä silmiä. Katsomaan kohti tulevaa. Tulevaisuus ei ole iso, musta mörkö, jota vielä eilen, silmät itkusta turvonneina pelkäsin. Huomisessa on käytävän päässä valo, joka lopulta ei sammu koskaan.

Ruosteisilla auroilla minuun on vakoja vedelty. Synninsiemenet syvälle kylvetty. Ja peitetty, jotta sadonkorjuun aikaan olisi juhlaan aihetta. Sinun kädestäsi olen minä armopalani haukkaillut. Pääni tuonut jalkojesi juureen siliteltäväksi. Eikä kerran minuun kylvetty, minusta katoa koskaan. Ei synnin palkka, ole kuolema. Se on vain puolitie, todelliseen loppuun.

Minä keikun takiaispallona housunpuntissasi. Pistelen säälimättä sivakoilla sanoilla. Piikkini lihaasi keihästän. Eikä sinusta valu pisaraakaan verta. Inhimillisyyden kasvot, tuhrittu valkeaan puuteriin. Piilotettu mielenliikkeet pölyävään huntuun. Takiaispalloksi minä muutuin sinun kosketuksestasi. Sinä kadehdit lämmintä verta, joka silti virtaa suonissani.

Suutele, kun on aika. Vapisevin sormin anna minun  koskea kaikkein pyhintäsi. Olen sinun opetuslapsesi rakkaudenmaassa. Eikä metesi minun janoani sammuta. Tahdon koskea yhä uudestaan ja uudestaan. Kunnes  kosketukseni alla väreilet kuin lammen pinta, tyynenä iltana. Tänä iltana Sateenkaari alkaa ja päättyy samaan paikkaan.

Sinut minä muokkasin, omaksi kuvakseni, mieleisekseni. Tahdottomaksi tanssitytöksi, istumaan hiljaa polvellani. Tanssimaan, kun minä käsken. Eikä yliotteeni sinusta, ollut lopulta minua tyydyttämään. Etsin uuden marionetin, jota nykiä langoista.

Poutapilvistä sataa vettä, kuin kyyneeleitä nauravista silmistä. Yllätyksiä täynnä ihmislapsen päivät. Huominen hiihitää hiljaa nurkan takana. Eilisestä vain varjo pakenevassa tukanrajassa. Oikeastaan liian valmiiksi kirjoitettu käsikirjoitus, on liian raskas elää.

Kohisevana koskena elämöin jaloissasi. Korkokengän alla, kopisevien korkojen katveessa. Kurkotan takin pielukselle, pisaroin tunnekuohuissani. Teen itseäni tykö, että huomattaisiin. Eikä minun ole helppoa olla näin pieni. Itselleni kaikki. Sinulle vain jotain, joka pyyhkäistään  kämmensyrjällä sivuun.

Kasvottomat miehet Takinhelmat maata viistäen. Kaulusten taakse  piiloutuu, olemattomat silmät. Kerta kerran jälkeen katoavat kaukaisuuteen. Kasvottomat miehet. Hetken niin Rakkaat. Muistoissa, osa mennyttä elämää. En minä heitä enää kaipaa.

Et sinä kysy. Otat kun siltä tuntuu. Kiristät otettasi minussa. Kaulallani sormesi silkkisen pehmeät. Kaulakuoppani sykkii suudelmiesi tahtiin. Sinulla on paholaisen silmät ja polttavat suudelmat. Palan poroksi, kuin suurennuslasin alla. Sinulle olen vain joku, jota hallita.

Koettelemus sinä olet minulle. Vuorenseinämä, kiivettäväksi kohtisuoraan. Rukoilijasirkka, saaliinsa kimpussa. Etiäinen, joka kulkee takauman saappaissa. Ravistan takkuista tukkaani. Sinun tahmaiset sormesi hiusten latvoissa. Paholainen sinä olet minulle. Osa selkänahkaani. Häviä hyvänsään aikana minusta. Katoa sinne mistä tulit.

Korulauseiksi muotoutui sanat huuliltasi. Valuivat tavoittamattomiin, kuin kutrit neidon olkapäiltä. Taivaankannelta iskee sata salamaa. Pilvenraosta kajastaa kirkas taivas. Lähtemättömäksi kuvittelin muistosi. Mutta senkin ukkosmyrsky huuhteli pois. Sateen jälkeen paistaa aina aurinko. Raivatusta maasta kasvaa uudet oraat.

Ehtoopuolella. Omasta mielestä tietysti sillä paremmalla. Tässä ollaan. Paljon on virrannut vettä ojissa. Ja ojia on ollut paljon. Eikä tässä nyt sen kummempia ole mainospuheita tarvinnut pitää. Hyvin on ollut vienti kohdallaan. Vaan ei kukaan ole pidemmän päälle tahtonut pitää. Oliskohan tässä siis jo aika panna pillit pussiin. Eikä rakastua yhteenkään jussiin. Laittaa kynttilä sen kuuluisan vakan alle. Ja uskoa, ettei kannata ehrontahroin tunkea itteensä kenenkään tossun alle.

Leutona puhaltaa tuuli. Ei puhku nurkkalaudoissa. Ei kaatele voimakkaana metsän puita. Hitaasti hivuttaen siirtelee suortuvat otsalta. Asettelee niskahiukset sivuun. Lempeästi rakastettuaan hyväilee. Koskettelee oksien lomasta vienosti. Sipaisee vielä huulia kevyesti lähteissään. Tietää, miten toimia, että ikuisesti kaipaat.

Ei  tämä päivä  ole sen kummempi, kuin eilinen. Sama aurinko samalla  taivaalla, epätoivoisena pilven raosta kurkistaa. Puut, jotka tuulessa huojuu. Siinä huojuneet jo¨ vuosikymmenet. Mutta pisarat, jotka kasvoilleni pilvistä putoaa, ovat ihan eri, jotka eilen saaviin keräsin. Ja huomenessakin on jälleen jotain uutta.

Minun silmäni surusta  suljetut. Kuulaan hersyvä naurusi. Ottaa minut ilolla vastaan. Takorautaisen portin takana. Kaksi pientä ihmislasta. Ikä ei paina kupeita. Eikä vuodet hartioita. Sinun syliisi on aina  lämmin tulla. Askel askeleelta kiirehtiä lähemmäs. Lähtöni hetkestä on ikuisuus. Takaisin paluu, käy silmänräpäyksessä.

Sirpaleiksi sieluani ruhjoit. Rumaksi kuvaksi, itsesi kaltaiseksi. Kehystämättömäksi tauluksi päädyin huoneesi seinälle. Sylkykupiksi hampaattomalle suulle. Auringon noususta Auringon laskuun Minä aikaa mittasin niiden sanojen välillä, jotka suustasi syljit satuttaaksesi. Mutta, niin kuin sinulle sanoin. Kuohuu minussa periksiantamaton veri. Joka kuohuina kohisee ja jokaisesta sivalluksesta yhä ylväämmin nostaa päänsä pystyyn. Sylkykupiksi minusta ei ole. Eikä kynnysmatoksi kopeille koroillesi. Vapaana minä kohisen kohti uutta huomenta, jota tervehdin pystyssä päin.

Muistotkin kaikki valheita. Harhakuvia rakkaudesta. Ikuiseksi matkaksi suunniteltu yhteinen polku. Muuttui pariksi harha-askeleeksi kohtalon viivalta. Siunaan tämän päivän osaksi loppuelämääni. Uuden aluksi. Käsi kädessä, meidän piti kulkeman. Mutta luojalle kiitos. Silmälappuni lähtivät kesätuulen matkaan.

Sinä kysyt. Mihin uskoni haihtui. Ymmärrykseni katosi. Roihunnut rakkaus varisi. Näytän sinulle käteni. Avaan tyhjät kämmeneni. Aika näistä valui hiekkana tiimalasin ulkopuolelle. Luottamus noroina sormenpäistä. Eikä käsiini jäänyt mitään. Ei edes rakkoja tehdystä työstäni rakkautemme eteen.

Kipukohta minussa siirtyy kerta kerralta alemmas. Kosketus sisimpään aikaansaa enää pienet nirhamat ihon pintaan. Sisältä olen terästä ja jäätä. Katseesi kertoo, ettet aio luovuttaa. Omapahan on energiasi jota minuun turhaan tuhlaat.

Yltäkylläisyydessä olen elänyt. Ylenkatsonut minulle  vierasta maailmaa. Silmät eivät avaudu anelemalla. Ei korulauseista maailmankuva avarru. Vasta todellinen putoaminen nokkimisjärjestyksen alimmalle orrelle. Saa aikaan vastalauseita yhteiskunnan päähänpotkimis metodeille. Eikä se, mitä silmien edessä silloin avautuu aina ole se kaikkein kaunein näky.

Hetkeksi asetun saappaisiisi. Asennoidun ajatusmaailmaasi ja yritän ymmärtää. Pelonsekaisin tuntein joudun pakenemaan, ennen kuin olen osa sinua. Päänsisäistä maailmaasi. Vielä välimatkan takaakin minua kylmii.

Keinovalossa kiipeää kalvakat köynnökset, tarttuen seinillä jokaiseen  mahdollisuuteen. Minun itsetuntoni rippeet yrität varastaa ennen kuin ehdin kääntää katsettani poispäin. Sammakoita sikiää suustasi. Kutua täynnä rehvakkaat rinnukset. Häpeä ei pesi olkapäilläsi. Eikä anteeksipyyntö sormenpäissä. Eikä tämän huoneen ulkopuolella maailma ole lopulta muuttunut miksikään. Aika aloittaa alusta. Ei tarkoita aina puhdasta sivua. Käärin vain menneet pakettiin ja viskaan roviolle poltettavaksi, kuin entisaikojen noidat. Kello kulkee taas eteenpäin. Tik Tak. Eilisessä minua tuijottaa menneisyyden musta aukko. Tulevaisuus on jossakin tien päässä.