Ei En minä elä surrakseni erehdyksiä, joita olen tehnyt, Elän kokeakseni mahdollisimman paljon. Kuollakseni siten, että tiedän ettei yksikään päivä elämää ole ollut turhaa.

Kettutyttöjä ja viherpiipertäjiä. Elämäntapa intiaaneja rauhanpiippu suupielessä. Vääristynyt maailmankuva liian monimutkaisen ajattelun seuraustako. Minun maailmani on mustavalkoinen, kuin tv-ruutu lapsuudessa. Päivällispöydässä juotiin aamulypsyn maitoa ja isän suupielestä tirskui rasva silavasiivusta. Ei kyseenalaistettu pöytään kannetun eineen arvoa. Ja tuntematon käsite oli tehotuotanto. Minä juoksin lehmiä karkuun uimarannalla. Ja kotipihassa käyskenteli muutama kana. Ja lapsen mieli. Se oli kuin kesäinen auringonpaiste. Ei siinä kyselty, kasvaako tuosta tytöstä ympäristönsä muovaama ihmisraunio. Tulevaisuuden portit oli auki maailman ääriin asti.

Kohdusta hautaan sinä kuljet ummistetuin silmin. Turtunut mielesi joka lapsivedessä kyllästettiin korpikuusen kyynelillä. Savustettiin Ennen kuin ääntäkään huuliltasi olit päästänyt. Eikä sinun ymmärryksesi riitä käsittelemään tämän maailman pahuutta. Ei sitä, mitä kaikkein lähin voi omalleen tehdä.

Jotta olisimme yhtä. Tulisi meidän, toinen toisemme kuvaksi muuttua. Sujuvasti sulautua, toistemme ihoon. Ajautua samoja jälkiä kulkemaan. Mutta monta tarinaa polkuunsa kirjoittanutta. Monta ihmistä vierellään kuljettanutta. Ei ole  helppoa uusiin raameihin ripustaa.

Keväästä syksyyn Sinä Minua keinutit käsivarsillasi. Hyräilit  rakkauden sanoja kuin tuuli, joka  puiden latvoissa hiljaa humisee. Eikä mikään minua valmistanut kohtaamaan hetkeä, jolloin käännät minulle selkäsi ja kävelet pois. Tuuli humisee edelleen latvuksissa. Käsivartesi, jonkun muun olkapäillä.

Kelottuneen  rungon takaa alkaa  ikimetsä. Huokausten polut, jotka  mutkitellen kulkevat sumuisen metsän halki. Eikä kulkija, joka polulta harhaan astuu. Tule ikinä huomaamaan, mitä  oikesti  elämälle tapahtuikaan. Olet niin yksin ihmislapsi. Alaston tämän maailman pahuuden edessä.

Niillä teillä, joilla olen kulkenut. Ei tunneta kuin yksisuuntaisen liikenteen merkki. Kiihdytyskaistan alkuun, on aina liian pitkä matka. Ja takana letkallinen kuskeja. Hätävilkkujen käyttö ei ole sallittua. Ei edes todellisen hädän tullen. Vetäisitkö minut silti ojasta. Tiedän, että hinausköytesi kestää koko tämän painolastin.

Kasvatko kanssani käppyrämännyksi. Kitukasvuiseksi vaivaiskoivuksi suon reunaan. Huojutko syksyn tullen myrskyn kourissa. Tiukasti runko runkoani vasten. Yhdessä värisemme talveen. Sulamme kevään hilpeään auringon valoon. Rakkaudeksi sanovat, kahden kiintymystä toiseen. Olisitko minulle se puuttuva pala. Rakennetaanko palapeli valmiiksi, ennen kuin palat joutuvat hukkaan.

Kopeaksi sanot takanapäin. Räksytät, kuin  pahainen rakki. Sinusta lähtee ilkeä ääni, mutta haukku ei satu. Puremaan, et sinä minua pysty.

Taukoamatta jaksat muistuttaa omasta erinomaisuudestasi. Olen ylikyllästetty liukkaalla kuolalla, jota harvahampainen suusi valuu. Minusta et saa seuraavaa suupalaa.

Voit kaipuusta kirjoittaa tuhat sanaa. Voit lausua satoja ylitsepursuavia kohteliaisuuksia. Siltikin tiedän, sen kaiken valheeksi. Silmänlumeeksi, jollaisella voi mennen tullen pyyhkiä takapuolensa. Eikä suoli siltikään lopeta suoltamasta sitä itseään.

Repaleiset oli sivut kirjassani. Taivas poutapilviä täysi. Pohjanton on metsässä lampi. Eikä minun ajatukseni muuksi muutu. Astua Ahdin valtakuntaan. Kaikki täällä on kai jo nähty.

Jääpuikkoja pitkistä hiuksistani. Kaivan irti kohmeisilla sormillani. Reisiä nipistelee pieni, pistävä pakkanen. Vesisade vihmoo pisaroitaan taivaalta. Minulla on levinneet ripsivärit poskilla. Kukaan ei erota kyyneliä pisaroista. Sormenpäitä kipristelee. Kädet ei malta tupakasta taskuun. Povitaskussa polttaa tutun hakema Golden Vodka ja paketillinen kondomeja. Neitsyyteni katosi hämyisessä metsässä. En edes kysynyt pojan nimeä.

Lupauksia. Turhia odotuksia. Elämänjanoa, joka tukehtuu kurkkuun, sanoihin, joita en uskalla koskaan lausua julki. Katuja mittaa edestakaisin autolastillinen huligaaneja. 70-luvun tyyliin "Rocky"-hupparin huppu, silmiä peittäen. Tupakan savu tuoksuu kitkerälle. Taskulämmin Triple Sec tunkee takaisin vatsasta suuhun. Oksennan siihen, kadulle pahan olon. En vain vatsasta, vaan koko pienestä teinitytön kehostani. Miten paha olla, minun olikaan.

Kenelle minä valehtelen Olemalla viimeisillä voimillani voimakas. Itselle vai muille. Lopulta hyöty valheesta jää kaikkien häviöksi.

Tänään riipaiset minua sanoilla, jotka lausuin jo vuosia sitten. Muistutat menneestä. Ajasta, joka katoaa muistojen myötä kauas meneisyyteen. Eikä minulla enää ole pakotietä kääntää katsettani menneestä. Ei aikaa kirjoittaa kaikkea uudestaan. Ei mahdollisuutta astua samoja askeleita uusin askelin. Ei uusin ajatuksin. Sinä riipaiset minua muistuttaaksesi ajan katoavaisuudesta. Siitä, etteivät silti lausutut sanat katoa koskaan.

Kohotin sinut jumalkuvaksi. Omaksi unelmaksi. Kauan odotetuksi yksinäisyyden vapahtajaksi. Eikä sinulla riittäneet rahkeet näyttelemään minun mielikseni muuta, mitä todellisuudessa olit.

Sinä kurkit hameenhelmani alle. Etkä edes häpeä. Sinä vanha houkka. Sinun iässäsi kuuleman, kaikki on sallittua. Mutta minullapa onkin oma lupa, olla käyttämättä pikkuhousuja.

Kivettyneet polut, eivät johda mihinkään. Ummehtuneet pihat, suljetuin portein. Takana julkeimmat salaisuudet. Synnistä siinnyt rakkaus. Se ei pääty koskaan. Hehkuu sisäistä hehkuaan. Ääneen siitä ei puhuta edes lukitun porrashuoneen askelmilla. Salaisuus, joka suljetaan kivipaaden alle, kun aika on täysi.

Kiimaisen katseesi alla, kohoan kultareunaiselle pilvelle. Ylennän itseni naiseuden papittareksi. Enkä viis veisaa ympäröivästä todellisuudesta. Poljen jalkoihini sinun miehuutesi. Syljen päällesi, kuin pahainen portto, joka on maksettu kiihkosi tyydyttämään rahasta. Eikä minun syntieni mittaa lasketa teoista, joita olen tehnyt. Vaan jokainen niistä on jalokivi minun papittaren kruunuuni.

Kumisevat kellot. Huokaavat muurit. Ajanlasku on alkanut alusta liian monta kertaa. Sinä tulet yhdeksi, minun lihani kanssa. Eikä apinanleipäpuun ympäri kiertämiseen mene enempää aikaa, kuin esileikistä loppukliimaksiin.

Ota minut kuin olisit tätä hetkeä koko elämäsi odottanut. Putoa polvillesi jalkojeni juureen. Suutele hitaasti, sentti sentiltä. Äläkä sulje silmiäsi yhtyessäsi minuun. Sillä ikuisesti haluan sinun verkkokalvoillesi tallentua. Olla uni joka ei pääty koskaan.

Pelottomaksi muotoutui mieleni. Synnistä syntiin, kun kepein jaloin astuin. Eikä katumus kulkenut kantapäillä. Ei. Se piiskasi nahkaisella ruoskallaan hurjempaan juoksuun. Eikä ollut yhtään aikaa. Ei edes paikkaa. Etten haureuteen kanssani olisi vastentahtoistakin vietellyt. Minun suuni nauroi. Silmäni leiskuivat tulta. Enkä minä saavutuksistani ole unohtanut kerskua. Minun meteni on tämänkin kaupungin miehet humalluttanut. Eikä minun aikani vielä ole täysi.

Sinä pahainen rakki, joka naarassuden minussa yhytit valloilleen. Taistelit tiesi lattialaudoilta, tuvan kynnykseltä, sänkyyni lämmittämään. Eikä minun himoni enää tyydyty, haluni häviä. Ei ennen kuin olen sinun sopimattomuutesi tarpeisiini loppuun asti testannut.

Tahtomattaan astuu surusaattoon. Peittää kasvonsa huntuun. Pienen pieni tuulenvire, pyyhkii silmäkulmasta kyyneleen. Muistoja joista menneisyyden rakentaa tunkee taskunsa täyteen. Kulkee pää kumarassa, ettei tulevaisuuden valo enää vahingossakaan osu liian kirkkaana silmiin. Tämän surun hän haluaa elää yksinoikeudella loppuun.

Silitä tämä yksinäisyys. Hyväile kaipuu minusta. Asetu vierelle yhdeksi yöksi. En minä muuta pyydä.

Kellottomaksi ryhdyin tämän levottoman ajan painostuksessa. Eikä minulta silti, jokapäiväinen leipä pöydästäni loppunut. Aurinko nousee ja  laskee. Vääräoppiset viitoittaa kiireellä polkuja pitkospuiden väliin. Taskuissaan tikittää kellot viimeisiä minuutteja. Minulla on levollinen olo. Huomisesta ei ole huolta. Se tulee  ajallaan. Siihen en kelloja kaipaa.

Kohduksi muuttuu maailma. Suojaksi käsien kosketuksilta. Kalmankalpeilta huuliltasi, luen synninpäästön kauas isieni tekemisiin. Synnistä sikiää uusi aika. Kääntää rattaat, pyörimään verkkaisaan tahtiin. Eikä minusta ole, kuin tuijottamaan omaan napaani. Sinun omatuntosi on minun maailmaani liian puhdas. Siksi, en sinua lupaa rakastaa.