Minun silmäni ovat sokeat. Korvani kuurot. Eikä totuus, joka totuutena kerrotaan Ole kuin kuttaperkka, rapisevassa sellofaanissa. Liian läpinäkyvä, ollakseen totta.

Pieniä valheita hopeatarjottimella. Vääristeltyjä totuuksia tanssisalin lattialla. Puroiksi muotoutuu kyyneleeni, mereksi sanasi joihin hukun. Päätän, etten välitä. Rakastan kaikenkin uhalla.

Suljen sydämen kuin uurnan, tuhkalla täytetyn. Muistolehto,  joka kasvaa villiä horsmaa, peittyy kyyneliin. Aika on täysi. Ei edes hämähäkki kudo verkkoa.

Kiroan menneisyyden, joka tunkee nykyisyyteen. Kuin okennus, joka velloo minussa edestakaisin. Lapamato, jota on mahdoton ulostaa. Liian isoksi kasvanut loinen. Samaan kuoppaan meidät lopulta kai kuopataan,