Rakastan rakkuloille hiusrajasi. Palkeenkielille suupielet. Kirkkaan sininen taivas muuttuu tummanpuhuvaksi. Sadan salamat sinkoilee maailman toiselta laidalta toiselle. Ristituleen on ahdistavaa jäädä.

Ritariksi risupartainen mies. Minä liimaan immenkalvoksi postimerkin. Neitsytmatkalle MikäMikäMaahan. Omatuntoni on myyty pussillisesta kultaa.

Hävytön häpyni. Vastakarvaan silitetty suklaarusina. Sanot, silmät sikkurassa, ettei ole riemurasiani voittanutta. Silti menet ensi talvena vieraaseen sänkyyn.

Sanasi raiskaavat alastomaksi. Suruvaippa laskeutuu olkapäälle. Olen hyljeksitty kummajainen. Voiko sateenkaaren päässä siltikin olla kultaa.

Jos huutaisin, kaikki maailman huutomerkit, yhteen  kasaan. Röykkiöksi. Sekasotkuksi. Epämääräiseksi kasaksi. Sukeltaisin pellehypyn omasta elämästä. Kerien vastapäivään. Hukkuisin somasti ilman, että kukaan edes ehtisi kaivata, missä olen

Hiljaisuus huokaa, kaislikossa. Järven pinta on tyyni. Minä en tohdi kysyä. Etkä sinä vastata. Vastarannalta saapuu kaiku ja jatkaa matkaansa. Hiljaisuutemme on poissa.

Tahtomattaan aika pysähtyy tähän hetkeen. Vain tuuli humisee puissa. Edes varjoni ei uskalla hengittää.

Kadotin hetken. Kadotin ikuisuuden. Yhden kokonaisen elämän. Olen saippuakupla taivaalla. Kohta itsekin poissa.

En itke kaipuusta. En ikävöi ikävästä. En sure mennyttä. Enkä unelmoi tulevasta. Askeleeni vievät minua ripeään. Katoavat lopulta, kuin en olisi ollutkaan. Tummanpuhuva katseesi seuraa minua. Ja rintaa puristaa. Muistan kiihkeät huulesi minussa. Eikä loputon matkani luotasi, pääty kai koskaan.

Kuori minut kuin kaarna puun rungolta. Valele ihoni kuin sade tyhjää pihamaata. Upota sormet hiuksiini, tukista niin, että tuntuu, sinä elämätön elämä. Minulla on niin paljon nähtävää, niin vähän aikaa. Eikä aamu tule yhtään sen nopeammin, vaikka miten sitä hoputan. Olen jumissa tässä yössä. Pakotettu sulkemaan silmäni. Vaikka haluaisin nähdä.

Entä jos vaan sulkee silmät. Katoaako silloin maailma. Tai jos astuu alas kallion laelta. Sulautuuko yhdeksi avaruuden kanssa. Eteen. Taakse. Miten monta askelta on kuolemaan. Hyväile tuuli minun ihoani. Kutita minua, että huuliltani nauru helkkyisi. Pujahda hameen alle. Ja työnny minuun, kuten mies. Etten unohda, miltä se tuntuu. Eteen. Taakse. Liian monta askelta on huomiseen. Minä suljen silmäni ja annan maailman keinua ympyrää. En jaksa välittää.

Tuhansiksi pieniksi tähdenlennoiksi minä hitaasti hiivun taivaalle, kun viimeinenkin juna on kulkenut ohitse asemani pysähtymättä. Ei asettunut rakkaus aloilleen vaikka resiinalla yritin kädet rakoilla pysyä junan perässä. Toivoithan jotain kuulin jonkun kuiskaavan yössä. Ja minä suljin yksinäiset silmäni. Viimeisen kerran katsoin tätä maailmaa. Miten kaunis se onkaan. Ei edes suudelmaa hyvästiksi. Ja minua ei enää ole.

Elämässä, kun tuntuu, että kaikki mahdollinen on saavutettu. On syytä hetkeksi seisahtaa. Asettua aloilleen ja tunnustella omaa itseään. Katosiko saavutetun mukana oma sisäinen rauha. Vai vieläkö kykenee Olemaan Onnellinen Vain Elämisen Ilosta.

Koruttomiksi muotoutuu sanat huulillani. Ikävä, käsin kosketeltava kietoutuu kaulaani. Kuristaa kuin matka äidin kohdusta, ensiparkaisuihin tuntemattoman edessä. Eikä minun rakkauteni enää lämmitä sydänalaa. Se kutistuu olemattomaksi. Varisee minusta kuin iho, joka vuoden välein kesii.

Tänään ajan rakkauden minusta. Hätistän sen  muiden riesaksi. Käännän selkäni sinulle, ennen kuin ehdit itse sen tehdä. Arpisen sydämeni haavat kasvavat umpeen hitaasti. Minä vaikenen tuskasta, joka sisimpäni täyttää. Mene. Ennen kuin tulen katumapäälle.

Tyhjyyttään huutavat huoneet. Suut ammollaan kuin nälkäiset linnunpojat. Lakanattomat sängyt, patjat ulosteitten värjäämät. Keittiössä emännän kädenjälki. Rasvaisin sormin painettu kolmijalkaisen pöydän pintaan. Repaleiksi revitty aika tuoksuu ulkona. Nakutettu pihakiviin rösöisiksi uurteiksi. Pihatien hiekka kuin vanhan miehen sormet. Tupakan kellastamat. Ja ruosteenraiskaama portti huutaa yksin ikäväänsä. Miksei minusta sisään astu enää kukaan. Ei ymmärrä, että on vain yksi hylätty muiden kaltaistensa joukossa.