Katsoa näkemättä. Kuunnella kuulematta. Ikuisuudeksi muuttuu elämän virta. Koskiksi kuohuviksi. Vaahtopäikiksi hurjiksi. Jos vain sulkisin silmäni. Nostaisin kädet korville. Odottaisin hetken. Ja antaisin jälleen elämän virrata itseeni, Näkisinkö maailman kauniimpana, kuin eilen?

Vaikka avaan silmäni, en näe. Ojennan käteni, en tunne. Lausun sanoja, suustani ei lähde lauseita. Sisältäni syöksyy tyhjyys. Tuska, joka valelee ruumiini ilman kyyneleitä. Olen kahlittu, tähän hetkeen unohdettu. Sisin täynnä elämää, jota en saa elettyä ulos.

RUNOTORSTAI Haaste no. 256 Syksy Rakas, rakkaani, rakkaimpani... Vain tämän hetken. Lyhyen, onnellisen syksyn, syleilen sinua. Anna hyväillä lakkia lakillani. Levätä,  kuin olisin levännyt tässä aina.

Avosylin  Olin ottanut hänet vastaan. Kiihkeästi upottanut mieleni vellovaan mereen. Tanssittanut vaahtopäiden harjalla. Silmissä siintävien unelmien määränpäähän. Tuudittanut vasten rintani pehmeää pintaa. Hyväillen kaipuuta kauemmas menneisyyteen. Ollen satama, josta purren ei täytisi kääntyä harhaan. Kunnes  Heräsin aamuun. Taivaan valuttaessa raskaita pisaroita. Hitaasti ja taukoamatta. Kuin surusta täynnä olevan sielusta tuskaa. Naiseuteni oli kadonnut eiliseen iltaan. Kääntänyt selkänsä utuisen unen tahdittamana. Hyvästiksi vilkuttanut avoimesta ikkunasta. Satanen yöpöydällä. Miten halvaksi voi itsensä tuntea.

Haluan olla sinulle puro, johon sukeltaa. Haluan soljua pehmeänä ja  lämpimänä virtana. Kuljettaa sinua siten, ettet unohda sitä koskaan, vaikka olet jo noussut minusta. Haluan hyväillä itselläni sinun jokaista sopukkaa. Haluan, että olet puroni laineilla hetken onnellinen, kuten minä olen sinun ollessasi minussa.