Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2009.

SAMMUNUT TUIKE

Minun nahkaani sinä rullaat sormillasi. Sanot, että käsivarteni ovat menettäneet kimmoisuutensa.
Nipistät nännistä ja huokaat. Miten niin komeat rinnat ovat enää kuin taskut kansallispuvussa.
Silität kädellä vatsani ruttuista pintaa, annat sen laskeutua hävylle. Silmäsi loistavat ja kuiskaat:. ”muistatko, miten vatsa ei ennen ollut kuin kyntöpelto ja häpyyn ei hukkunut kuin kaivoon.”
Sinun kätesi siirtyy alleni. Muistelet miten minulla oli aina tiukat pakarat. Ja sääret kuin nuorella varsalla.
Nyt enää löysää nahkaa ja kaksi tukkia.
Minun kasvoni sinun käsissäsi, Kerrot, rakastuneesi silmieni tuikkeeseen.
Vaan ne eivät tuiki enää. En minä siltikään sano mitään sinun kummustasi. Enkä harmaasta hiuksissasi. En muistuta, miten kätesi ovat ryppyiset ja askelesi lyhyt.
En jaksa sanoa, miten tämä on ensimmäinen kerta vuosiin, kun kosket minuun. Sinä tuikkeen sammutit silmistäni.

Runotorstai Haaste n. 152

PYSÄHTYNYT


Joululahjaksi saadut aamutossut sängynreunan alla.

Auringonkukan keltainen aamutakki,
heitettynä huolettomasti tuolin karmille.

Kirja,
jota on ehditty lukea vain puoleen väliin,
avoimena tuvan pirttipöydällä.

Kahvipannuun on kuivunut ruskea krantu kahvinjäänteistä,
veden haihtuessa taivaan tuuliin.

Ummehtunut tuoksu, joka hyökkää vastaan ulko-ovelle.

"Täällä löyhkää paska"
huutaa pikkupoika, joka raottaa postiluukkua.

Vihdoin isännöitsijä astuu sisään omilla avaimillaan.

Siinä hän nuokkuu.
Kasvot vasten pirttipöydän pintaa.
Pöydän, jonka ääressä on istunut yksin, niin monta kertaa.

Joskus nukahtanut...
Herännyt ilman, että kukaan olisi herätellyt.

Siinä hän jälleen nuokkuu,
on nuokkunut jo viikkoja.
Ei enää herää,
vaikka nyt hänelle tuli ovesta vihdoin herättelijä.

Aika on pysähtynyt, viimeisen kerran.



Runotorstai Haaste n. 151

SININEN JA VALKOINEN



Me kaksi raajarikkoa.

Toinen toistamme kannatellen.

Sukkuloimme mitään ymmärtämättä
ympäröivästä maailmankaikkeudesta.

Päivä väistyy suosiolla sivummalle.
Antaa tilaa yön tulla tykö.

Ja illan sininen hetki sekoittuu lumen valkoiseen vaippaan.