Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2009.

SAMMUNUT TUIKE

Minun nahkaani sinä rullaat sormillasi. Sanot, että käsivarteni ovat menettäneet kimmoisuutensa.
Nipistät nännistä ja huokaat. Miten niin komeat rinnat ovat enää kuin taskut kansallispuvussa.
Silität kädellä vatsani ruttuista pintaa, annat sen laskeutua hävylle. Silmäsi loistavat ja kuiskaat:. ”muistatko, miten vatsa ei ennen ollut kuin kyntöpelto ja häpyyn ei hukkunut kuin kaivoon.”
Sinun kätesi siirtyy alleni. Muistelet miten minulla oli aina tiukat pakarat. Ja sääret kuin nuorella varsalla.
Nyt enää löysää nahkaa ja kaksi tukkia.
Minun kasvoni sinun käsissäsi, Kerrot, rakastuneesi silmieni tuikkeeseen.
Vaan ne eivät tuiki enää. En minä siltikään sano mitään sinun kummustasi. Enkä harmaasta hiuksissasi. En muistuta, miten kätesi ovat ryppyiset ja askelesi lyhyt.
En jaksa sanoa, miten tämä on ensimmäinen kerta vuosiin, kun kosket minuun. Sinä tuikkeen sammutit silmistäni.

Runotorstai Haaste n. 152

PYSÄHTYNYT


Joululahjaksi saadut aamutossut sängynreunan alla.

Auringonkukan keltainen aamutakki,
heitettynä huolettomasti tuolin karmille.

Kirja,
jota on ehditty lukea vain puoleen väliin,
avoimena tuvan pirttipöydällä.

Kahvipannuun on kuivunut ruskea krantu kahvinjäänteistä,
veden haihtuessa taivaan tuuliin.

Ummehtunut tuoksu, joka hyökkää vastaan ulko-ovelle.

"Täällä löyhkää paska"
huutaa pikkupoika, joka raottaa postiluukkua.

Vihdoin isännöitsijä astuu sisään omilla avaimillaan.

Siinä hän nuokkuu.
Kasvot vasten pirttipöydän pintaa.
Pöydän, jonka ääressä on istunut yksin, niin monta kertaa.

Joskus nukahtanut...
Herännyt ilman, että kukaan olisi herätellyt.

Siinä hän jälleen nuokkuu,
on nuokkunut jo viikkoja.
Ei enää herää,
vaikka nyt hänelle tuli ovesta vihdoin herättelijä.

Aika on pysähtynyt, viimeisen kerran.



Runotorstai Haaste n. 151

SININEN JA VALKOINEN



Me kaksi raajarikkoa.

Toinen toistamme kannatellen.

Sukkuloimme mitään ymmärtämättä
ympäröivästä maailmankaikkeudesta.

Päivä väistyy suosiolla sivummalle.
Antaa tilaa yön tulla tykö.

Ja illan sininen hetki sekoittuu lumen valkoiseen vaippaan.




Kirjava satama

Kiedon sinut muistojeni helminauhaan.

Työnnän kuvasi syvälle
sydämen sopukoihin.

Annan ajatuksilleni tilaa
katsoa tulevaisuuteen.
Ja avaan oveni
elämälle.

Olen kirjava satama.
Täynnä saapumisia ja lähtöjä.

Runotorstai Haaste n. 150

"JOTTA EN UNOHTAISI"

Jokaiselle minä itkin kurjuuttani.

Avasin suuni,
ennen kuin ehdit edes kysyä,
mitä minulle kuuluu.

Leikin marttyyriä ja olin loukattu.

Kaiken minä näin huonossa valossa
ja vaadin aina vain lisää ja lisää....
vaikka eteeni tuotiin se kaikki tarjottimella.

Tänään heräsin unesta hiestä märkänä.
Muistin sen tuskan,
jota unessa tunsin.

Kirjoitin lapun
jääkaapin oveen;
"Iloitse, sillä on ilon aika."
ihan vain siksi,
"Jotta en unohtaisi."

Runotorstain Haaste, 146

VUORENPEIKKOJEN LUOLASSA

Mihin katosi vuosi tai kaksi.
Miksi olen muuttunut näin paljon vanhemmaksi.

Mikä on ajatus päässäni kumma.
Onko se kadonneiden vuosien summa.

Olinko joskus neitonen vieno.
Kaunis ja hoikka kuin keväinen kielo.

Hiukseni kultaa ja silmissä tuikki.
Uuma kuin mallin joka catwalkilla luikki.

Katsokaa minua miltä nyt näytän.
Peikolta paksulta sisällä vuoren.

Miksi nyt peiliin kun katson tähän.
Näen vain peikon ja peikonluolan.

Tähänkö minun on maailmani tullut.
Olenko tässä vai jotenkin hullu.

Kertokaa minulle ihmiset hyvät.
Kuinka saa sielusta pois haavat syvät.

Itsekö itseä niskasta tartun.
Taakkuista tukkaani ravistan ja vartun.
Takaisin omaksi itseksi muutun.
Vuorenpeikolle minussa suutun.

Vuorenpeikko en tahdo olla.
Muuten kokonaan sekoaa polla.





Runo

Maalaan viehkoja kuvia.
Sieluni silmin, eteeni aukeavaan maisemaan.

Kun vain uskaltaa päästää irti.
Elämä näyttää lopulta vain parhaat puolensa.


Runotorstai, Haaste 145

TIE ULOS

Möykkynä sydämessä.
Painona harteilla.
Kuljen kumarassa raskas taakka mukanani.

Kun sinä.
Kerrot miten kannoit lapsesi arkkua.

Avautuu pato minun sieluni syövereistä.
Tuska.
Valuu norona ulos minusta.

Runotorstai Haaste n. 144

KIIRASTULI


Tiimalasi käännetty.
Anteeksi anto ja unohdus.

Kerta kerran jälkeen.
Ajanlasku alkakoon alusta.

Kiirastuli,
johon aina uudelleen ja uudelleen astun.


Runotorstai

Haaste n. 128,

SAAPUMINEN

Olen tämän jo aiemmin julkaissut blogissani, mutten mistään löytänyt kohtaa, joka velvoittaisi tekstin olevan julkaisematon? Turvaudun nyt valitettavasti tähän vanhaan tekstiini, muuttokiireiden vuoksi, sillä kuitenkin halu osallistua kiireestä huolimatta on kova. Tässä kuitenkin oma vastaukseni haasteeseen:

PALUU
Sieltä hän saapui. Kääntyi viimeisestä mutkasta juuri ennen sitä oudon muotoista kiveä oikealle. Näin miten hän suunnisti suoraan kohti meidän porttia. Tämän tien päästä kun ei ollut enää käyntiä minnekään muualle.
Täällä olimme tähän päivään asti nauttineet auringon lämmöstä. Sillä sitä tänä kesänä oli riittänyt runsain mitoin. Melkein kaikki päivät olivat olleet jo aamusta lämpimät ja aurinkoiset.
Ne hiljaiset aamuhetket, auringon vasta noustessa, kun lapset vielä nukkuivat. Päivittäin tekemämme retket läheiselle hiekkarannalle. Kaikki se joka yhdisti meitä yhä lujemmin ja lujemmin toinen toisiimme. Se miten lasten nauru ja iloisuus oli täällä päässyt valloi…

Runotorstai

Haaste nro 127 :


VIOLETTI

Tummien lasien läpi,
jopa taivaskin näytää kauniimmalta.

Kun ilta-aurinko sekoittaa siihen
violettia, purppuraa.

Jokainen kaipaa kuuluvansa johonkin.
Muttet kai koskaan uskonut,
tuntevasi yhteenkuuluvuutta taivaanrannan väreihin.

Olen sisältä lämmin

Kuva
Tuuli ottaa viileään hyväilyynsä. Antaa vauhtia jaloille, jotka löytävät rivakamman tahdin askelille.
Tuivertaa tukkaa ja heiluttaa kylmiä huuliaan, livauttaen ne kuin varkain paitani alle. Nipistellen posket heleän punakoiksi, kuin pakkanen.
Minä olen sisältä lämmin. Sisällä palaa rakkauden tuli!

Lähtösi jälkeen

Kuva
Tässä olen istunut lähtösi jälkeen joka aamu.
Tunnustellen paljailla pakaroillani tuolin pintaa. Sen jolla sinäkin aina tapasit istua.
Seinällä kuivunut nippu punaisia ruusuja.
Ne ovat muistoni sinusta. Niistä vuosista, jolloin niin kiihkeästi rakastin.
Joka aamu kuuntelen, ääniä ikkunan takaa. Lähestyvätkö askeleesi, kuin silloin ennen.
Ympärillesi vilkuillen, salaa, saavuit vihdoin luokseni. Painoit syliisi ja kerroit, miten olit kaivannut.
Vaan ei kuulu askeleittesi ääni, ei aukene ulko-ovi. En enää koskaan saa tuntea rakkauttasi.
Jäi vain ikuinen kaipaus ja punaiset ruusut seinälleni.

Olet mennyt

Kuva
Sydän rinnassa huutaa tuskaa.
Kädet tahtoisi koskea.
Jokainen askel vie sinut kauemmas minusta.
Sanot, ettet tiedä, vielä. Minä tiedän sinä olet mennyt.

Naurava suuni

Kuva
Pakkaspäivän alakuloisuus, työntää raskasta viittaansa arkipäivän todellisuuteen.
Minun naurava suuni, ei suostu pakkasen panemaksi.
Sisälläni on kevätpäivän aurinko, joka asettaa raiskaajan edesvastuuseen.

Pyrstösulat

Kuva
Pyrähdys. Sitä oli elämä.
Liian nopea. Liian vaarallinen.
Ei jäänyt edes pyrstösulkia.
Joku nekin kyni lähteissään!

Kiimaiset kätesi

Kuva
Kiimaiset kätesi vartalollani.
Miten kauan olinkaan ollut kosketusta ilman!En jaksa laskea tunteja,päiviä,kuukausia, vuosia…
Siitä kaikesta oli kokonainen elämä!
Tässä hetkessä,olin vain sinun.Kuin neitsytmorsian.
Miten kiihkeästi minua silloin rakastit.

Tasa-arvoisia

Kuva
Sanot, että olemme tasa-arvoisia.
Sinä olet saanut hahmosi narsismista.Minä vain kylkiluustasi.
Sanotko vielä, että olemme tasa-arvoisia?

Kaipuu

Kuva
Minä elän tästä kaipuusta.Saan voimaa ikävästä.
Jaksan tuskan voimastaseuraavaan päivään.
Sillä ilman niitä,minulla ei olisi mitään.

Polttaa

Kuva
Polttaa.Iholla kättesi kosketus.
Ei siitä ole kauan,kun ne minusta irtosi.
Pehmeä hyväily viipyy vielä mielessä.Tunne jostain suuresta.
Kunpa se kestäisi ikuisesti.

Alistaja

Kuva
Keittiön hämärä laskeutuu rinnoilleni. Luo tummat varjot reisille.
Hämärä ottaa valtaansa.
Peittää alleen, kuin raiskaaja kylmällä takapihalla. Ei tunne sääliä!!

Tuska

Kuva
Tuska ei katoa, se vain haalenee.
Muistoja ei edes katkeruus voi poistaa.
Ikävä säilyy iäti mielessä,se ei vain enää kasva ylitsepääsemättömäksi.

Kuljemme

Kuva
Jokainen kohtaaminen onon alku uudelle erolle.
Jokainen ero on alku uudelle kohtaamiselle.

Me kuljemme suhteestasuhteeseen,kohdataksemme päättymättömänalkujen lopun jaloppujen alun.

Hetkiä

Kuva
Olisin halunnut ikuisuuden.Sain sinulta hetkiä.
Olisin antanut kaikkeni.Kelpasin vain osittain.
Vaihdoin hetket kanssasi,uusiin hetkiin.Uusiin onnen rippeisiin.
Eikä minulle lopulta jäänyt edes muistoja.