Kelmeä kuu Nauraa kumeaa nauruaan. Minulle Se piruilee.

Makea on metesi Sirisi herhiläinen. Heristi siroja siipiään Kellisti vienosti päätään. Vietteli itselleen Urheimman työläisen. Paritteluun parhaan. Otti sen minkä tarvitsi. Kaikki muu oli vain harhaa. Lempi kuningattarenhan on vain lainaa. Voi tuota höynäytettyä työläis parkaa.

Yksinäisyyden kahleet Helisee hiljaa kumisten näiden seinien sisällä. Sydänverellä on maalattu rapistuneet ikkunanpokat. Tuhrittu ikuisuuksien Takaa kumpuavan Loitsun sanoilla. Räystäällä roikkuu räkätti. Kiikkuu ylösalaisin rännin reunalla Mato suussaan. Sinä hetkenä Kohtaa hämärtyvän illan hiljaisuudessa Kahden yksinäisen katseet. Jostain kaukaa kuuluu junan vihellys. Ja hetki on poissa.

Minun puutarhani  kasvaa sammalta. Metsän varjossa. Hitaasti uinuu Ikiuntaan.

Sinä tulit, otit ja omistit. Työnsit kuuman sauvasi minuun. Keinutit hekuman ulapalle ja nostit hyökysi harjalla uuteen aamuun. Miten kauan olinkaan ollut kosketusta ilman. Tiedäthän Siitä kaikesta on kokonainen elämä. Tässä hetkessä Olin vain sinun. Kuin neitsytmorsian. Miten kiihkeästi minua silloin rakastit.

Niin monta vuotta Olen itseäni syyttänyt. Pakottanut muistamaan. Etten unohtaisi. Kieltänyt itseltäni elämän. Elämän, jota en ansaitse. Sisällä on tuska ja ikävä. Kyynelet silmissä vielä vuosienkin jälkeen. Minun piti mennä Mutta sinä menitkin. Kahdesti sinä annoit minulle elämän. Jota en vaan Osaa elää.

Olen eteisessä. Melkein käännyn. Sulkisinko vielä takanani ovenkin. Missä on kirjoitettu, että tämä elämä kulkee näin. Minulla on väärä käsikirjoitus. En vain muista mihin oikean kadotin.

Himo, joka mielemme valtaa. Ei se koskaan päästä helpolla. Rakkaus ja himo kulkevat niin kaukana toisistaan. Vaikka epätoivon hetkellä sekoitamme ne kaksi toisiinsa. Kuin aurinko ja kuu ovat nuo kaksi Kumpaakin tarvitsemme, kaipaamme, Tasapuolisesti. Ei riitä toinen yksistään. Ilman toista on elämä vajaa.

Minulla on verkkosukat Ja sukkanauhaliivit tungettuina Kaapin perimmäiseen nurkkaan. Minun syntinen Menneisyyteni kääntää välillä avainta salaa Lukitun kaapin avaimenreiässä. Hypistelen pitsisiä unelmia Ja silittelen silkin viileyttä Nuuhkin itseeni hepenistä Väreilevää kiimaa. Sinä olit minun Tuhannen ja Yhden Yön tarinani. Joka kerta uusi seikkailu. Kunnes Lähdin väärän kalifin matkaan.

Olen suljettu kirja Vailla lukijaa. Unohdettu nalle Resuinen, silmäpuoli. Ilman käsiä Vintin uumenissa. Sateessa retuutettu Pyykkinarulla kuivattu Auringon haalistama. Huuleni ovat sinetöineet Kaikki ne vuodet Jotka rakastin. Vuodet, joina ilo kuoli minusta Elämä virtasi ulos elottomana sormenpäistä. Sen sanoi ystävä Tunnusti vasta aikojen päästä. Ei uskaltanut ennen Pelkäsi lyödä lyötyä. Ei osannut aavistaa Ei edes se läheisin. Ei tiedä kaikki vieläkään. Olen suljettu kirja Sivut täynnä sanoja Kuka kirjani avata uskaltaa.

Minun silmäni nauravat. Kujeilevat kilpaa Auringon kanssa. Tummana väreilevien Ripsien varjossa. Silmäni Nauravat iloisesti helskyen Samaan tahtiin -Kiivaana sykkivän Sydämen rytmiin. Silmäluomien takana On toinen maailma. Todellinen. Verkkokalvolle piirtyy Vanat kyynelistä. Sanon. -Silmääni meni roska. Elän epätodellista elämää Epätodellisena ihmisenä Epätodellisten tunteiden peittämänä.

Olen rakastanut Ilman rakkautta. Hyväillyt sanoilla Ilman tunteita. Itkenyt yksin pimeässä. Odottanut huomista helpompaa. Joskus tuntuu, ettei mikään riitä. Ei tule päivää seuraavaa. Olen sielusta asti tyhjä. Ilman elämää oikeaa.

Tänään jääkiteet iskevät ovella vastaan. Levittäytyvät ympäriinsä peittävänä pilvenä. Kirpeys tarttuu sieraimiin, Tunkee raajansa sisään. Ulottuu pitkälle Tavoittaen herkeämättä läpättävän Sydämeni, Valelee sen lopulta Umpijäähän. Tämä pakkanen Velloo holtittomasti Ympärillämme Tekee meistä Hitaasti eteenpäin Vaeltavia Zombeja Vailla oikeita ajatuksia.

Ei minusta ole Lurittelemaan rakkaudesta. Ei lausumaan sanoja Onnesta. Sieluni on peitetty ikiroutaan. Haudattu helvetin tulen Saattelemana iäisyyteen. Joskus Olin puettuna kedon kukkasiin. Läikehdin loisteena kuun siltaa. Olin naiivi kaikilla aisteilla. Tänään pelkästään pelkkää pintaa.

Kieroon kasvanut varjo. Kääntää katseen oleellisesta. Valheet verkkokalvoilla Estävät näkemästä todellisuutta. Apinanraivo piilossa puseron alla Iskee päätä seinään Kun katseet on kohdistettu muualle. Kiire joka askelen jäljessä Työntää kylmiä käsiään Housunkauluksesta sisään. Joku supattaa korvaan Tuhmia sanoja. Enkä minä välitä. Olen sisältä tyhjä. Pelkkä ihmisen irvikuva Vailla yhtään inhimillisyyttä.

Elämä on valhetta. Esirippuja Esirippujen jälkeen. Alkuja ja loppuja.  Keskinkertaisia kertomuksia. Yhdellä jalalla. Hypin kulisseista kulisseihin. Esitän urheaa Tavoitellen jatkumoa Kuljettamaan minua seuraavaan hetkeen. Sitten sammuu valot. Esirippu ei nousekaan. Valheista suurin Olen itse. Keimaileva kieroilija. Petollisuuden perikuva. On aika astua näyttämöltä Tänään ei kuulu ablodit Vain kumeaa kopinaa. Se on omatunto joka kolkuttaa Luulin jo, ettei minulla enää sitä olisi.

Olenko nyt vanha, kun lapset ovat lentäneet pesästä? Ja tykkään istua iltaisin nojatuoliin, kutomaan sukkaa? Kun selkään sattuu ja jalkoja kivistää? Kun reidessä on suonikohju ja Allit alkavaat roikkua käsivarsissa? Tai ainakin puoliksi vanha? Koska naistenlehti ilmoittaa  Että tämä on juuri se ikä, jolloin pitää aloittaa ikäihmisen naamarasvan levittely. Huomenna kun aloittaminen voi olla liian myöhäistä. Tai kun huomaan haaveilevani lastenlapsista. Tai ostan minihameen sijasta maximekon Ei. Minä en ole vanha. Olen puoliksi nuori. Sanokoon naistenlehdet mitä tahansa.

Minuuteni ääriviivat On piirretty Kalkkeripaperilla Vanhaan ruutuvihkoon. Sivut niitattu Jo vuosia sitten Yhteen. Riekaleiksi revit Entisen minäni. Raastoit varjonikin Irti minusta. Tahdoit tahdottoman Marionetin. Sellaiseksi minut rakensit. Karkasin tuulen matkaan. Vaikka naruistani vielä vetelit. Lipusin pilvenhattaralla Josta sateena Maahan rapisin. Olen tässä tänään. Mutten tiedä missä huomenna.

Taivas itkee Sylkee suuret pisarat Häpeämättömänä niskaan. Minä kumarran sille Käärin selkärankani mutkalle. Poljen saappaani liejuun Ja annan pisaroiden valua alas otsalta Nenänvartta kielelle. Eivät ne ole suolaisia.

Odotan…vaikka en tiedä mitä.  Tunnen poltteen sisälläni. Kuumemman kuin kesän auringon. Polttavamman kuin rannan nuotion. Odotan ja hehkun. Tunnen poskien poltteen, rosoisen punan. Kosteat huuleni avoimina.  Olen avannut oven käytävään. Kutsuvana se huutaa jokaista ohikulkijaa astumaan sisään. Heitäkö odotan?  En tiedä.  Äkkiä jokin ottaa minut valtaansa.  Valittaen se laskeutuu päälleni. Alistaa minut alleen, tehden minut tahdottomaksi omasta ruumiistani.  Annan sen kaiken vain tapahtua. Toivoen,  että se ottaisi minut kokonaan. Avaisi minut kuin lehden, joka aamulla luetaan. Avaisi kuin kypsän hedelmän, joka on valmis poimittavaksi. Olen valmiina sille.  Nyt tiedän. Tiedän mitä odotin. Nyt ymmärrän mitä ilman olen ollut. Tiedän mitä olen kaivannut. Odottanut kaikki nämä hetket. Olen avoinna. Valmiina kaikelle, minkä tiedän tapahtuvaksi. Ja jokin ...