-
Runotorstai, Haaste n. 160
(Caj Westerberg, kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)




Me rakennamme ympärillemme muuria.
Suojaksi.

Korkeat seinät ja  lasiset salit.

Salit  täynnä kyyneleitä.

Kuin prismoja.
Jotka jokaisella toistamallaan kuvalla,
Kiskovat meitä yhä syvemmälle omaan itseemme.

Muistot muuttuvat painoksi.
Kahleiksi.

Jotka kalisevat uhkaavasti tuulessa.



Kommentit

  1. helanes26. maaliskuuta 2010 klo 17.35

    Pitää nähdä ulos mutta ei sisään.

    VastaaPoista
  2. Outo Emo27. maaliskuuta 2010 klo 10.49

    Hienosti muotoiltu ajatus muistojen kahleista ja pidin lasisista kielikuvistasi. Hieman tuumiskelin me muotoa, onko se liian ulkoistava, minuttelu tai sinuttelu olisi ehkä suorempi. Sielunmaisema on kyllä näinkin koskettava.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi27. maaliskuuta 2010 klo 21.29

    Pidin tätä parempana ainakin kuin omaani :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogissani on käytössä kommenttien tarkistus toiminto, joten kommenttisi näkyminen julkisesti saattaa kestää jonkin tovin.
Kiitos kommentoinnistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

-
Kiirastuleksi muuttui lemmenliekki. Salamoiksi syöksyviksi taivaankannen takaa. Amorin nuolet hiipuivat kun Mars ja Bellona käyvät kiihkeään kisaan sielustasi. Voittaja ei ole se, joka ampuu viimeisen nuolen. Sydämesi syke hiipuu petollisen käsissä. Olit liian kaunis, mitättömyyksille  liian suuri uhka.
Lue lisää

Kaiku

-
RUNOTORSTAI, HAASTE no. 175  Ei se väistä. Ei kierrä. Ei kaarra. Eikä kumarra. Ei muuta muotoaan. Tai kaunistele sanomaansa. Tulee villisti kohti. Palautuu lähettäjälle. Samana, jona aikoinaan matkaan lähti.
Lue lisää

ILO

-
RUNOTORSTAI; HAASTE no. 174 Akka vanha pahkajalka. Kääntää selkänsä pojalle, nuorelle. Poika, piippu suupielessä. Katsoo kummissaan akan, vanhan selkää. Äsken hän tälle uhosi. Kirosi akkaa mielessään. Akka kun uskalsi häntä mollata. -Ettei muka pysty... Hän akalle näyttää. Ja sanoa töksäyttää; - hän jos joku! Tärisee se. Tärisee ja hytkyy. Josko sille kohtaus iski? Ei taida auttaa, vaikka hartijoista ravistaa. Antaa akan olla. Hytkyä aikansa. Tasoitella olonsa. Poika astuu matkaansa ja kopistaa piippunsa. Akka selkänsä kääntää ja silmänsä pyyhkii. Ei voi iloa suurempaa olla. -Onhan pojassa sisua!  
Lue lisää
-
Syksy hirttää itseään tiukasti kaulaani. Saksii minusta viime kesän versot kompostiin maatumaan. Enkä minä sittenkään syksyn matkaan lähde. En käännä kesälle selkääni. En tohdi. Olen kesän lapsi.
Lue lisää

UUSI

-
RUNOTORSTAI, Haaste 215 Minulla on uusi koti. Uusi tukka. Uudet päällysvaatteet. Ja kengät. Ajattelen, Katsooko ne ja miettii: -Kukahan tuo on, joka polulla kulkee. Onpa kaunis nainen.  Vaan ei ne mieti. Tuntevat jo kaukaa. Arvaavat kävelytyylistä. Askelen horjahtelevasta mallista. -Kännissä kuin käki. Taas. Kuulen jonkun sanovan. Minulla on uusi ulkokuori ja osoite. Mutta viinapiru minusta ei katoa uuteen osoitteeseen.
Lue lisää