Olen rikki revitty  ihmisen raato. Riettaasti raadeltu. Mustelmin merkatttu. Kekäleet sielussa... Lepattaa niissä vielä Elämän liekki. Liekö liikaa pyydetty Jos joku minut vielä puhaltaa henkiin?

Sinä vanha piru. -Palavasilmäinen paholainen. Portoksi minut muovasit itsellesi. -Haureuteen kanssasi. Naisen kuvaksi -Unelmien verkkosukka nartuksi. Persettä keikuttavaksi kuvatukseksi. Enkä edes ymmärtänyt, Ettei se ollut oma tahtoni. Ohjasit kuin orjaa. Sinä vanha piru. -Portto minussa oppi kunnioittamaan itseään

Sanat helisevät minussa. Kuin kastepisarat Kevään ensimmäisiltä silmuilta multaiseen maaperään. Miten pienestä Voikaan muotoutua jotain niin suurta. Olen sanoja helistävä Noitarumpu. Helisen kevään synnystä Syksyn synkkenevään pimeään. Helisen sanoja Noitarumpu.

Ihmissusi minussa herää tähän tummuvaan iltaan. Kokonaisen päivän pidättelin hengitystä. Manaten sitä katoamaan. Sinne mistä aikojen alusta on minuun tullutkin. Ei se lähde. On ottanu jalansijan kehossani. Vallannut sieluni viimeistä sopukkaa myöden. Sieltä se nousee pintaan joka ikinen yö. Uudelleen ja uudelleen. Raadellakseen ja Kiihottaakseen mieleni yhtymään omiin syntisiin ajatuksiinsa. Saaden minut uskomaan, että ainoa vaihtoehto selvitä on tuhota. Tehden minusta pedon, joka ei tunne katumusta.

Siiven iskusta siiven iskuun. Minä jaksan sinua odottaa. Aika valuttaa hiekkaa tiimalasissa. Vuodet kulkee ja muokkaa meidät mieleisikseen. Minun sydämeni jaksaa odottaa. Meidät on aikojen alussa ynnätty plusmerkillä yhteen

Pakkasen paukutellessa  nurkkalaudoissa Kaipaan kuulaita syksyn päiviä. Kesän lämmintä henkäystä. Ja kevään kirkasta aurinkoa. Mutta, minä en valita. Tässä ajassa olen onnellinen siitä, että saan elää ja hengittää. Tuntea pakkasen sormenpäissä. Kirpeän nipistyksen poskilla. Huominen on odotuksissa. Mutta, tässä päivässä minä elän.

Älä hehkuta minulle naistenpäivää. Kun vuoden jokaisena muuna 364:nä päivänä unohdat olemassaoloni. Olen sinulle itsestäänselvyys. Kodin kalustoon kuuluva ominaisuus. Pakollinen paha, joka ei osaa koskaan tehdä mitään oikein. Näyttää nyreää naamaa, Eikä anna vaikka miten kinuat, Valittaa juomisestasi ja lattialla lojuvista sukistasi. Olen se, jolle heilutat nyrkkiä nenän edessä tai tartut kipeästi ranteisiin. Älä tule sanomaan minulle mitään naistenpäivästä. Sillä ainut mitä minä toivon, on ihmisarvo silmissäsi.

Auringon säteiksi sulaa  silmiesi loiste. Huulesi kaareutuu hymyyn. Olen tuhannen tuiskun tuivertama. Jäätävän viiman kangistama. Sinun tulesi äärellä vetristyn. Olen enemmän kaikkea, mitä olin ennen.

Kivittäkää. Sanot silmin kirkkain. Työntäkää rotkoon. Polkekaa päälleni. Jos siltä tuntuu, että kykenette ylentämään itsenne minun yläpuolelleni. En minä ole mikään arvostelemaan toista. En arvostelemaan hänen tekojaan tai ratkaisujaan. En ennen kuin uskallan katsoa omaan peiliin ja tutkiskella omia valintojani. Enkä silloinkaan voi sanoa, olevani parempi kuin joku toinen.

Tunteitteni vuoristorataa nousin voimalla ylös ja alas. Nousut ja laskut laskin mielessäni yhteen  kokonaiseksi elämäksi. Sinä et tahtonut alas karusellista, joka pyöritti sinua voimalla. Aina vain suurempaa ja suurempaa ympyrää kehänsä vetovoimassa. Kaipasin sinua vaunuuni. Pyysin ja anelin. Lopulta tiemme eivät vain kyenneet kohtaamaan. Minä jatkoin loputonta matkaani ylös ja alas,  Sinun jäädessä pyörimään paikoilleen,