Kaipuu,
muuttuu
hiljaiseksi huminaksi.
Tuuleksi
pihakoivun latvuksiin.

Sateen ropinaksi
raihnaiseen
kattopeltiin.

Ikkunaverhon raosta
kurkistaa
toivonsäde.

Aamuauringon kajo
kokoaan minun
riutuneen kehoni
uuteen päivään.

Pakottaa
nousemaan sängystä.
Hieraisemaan vielä
unen täyttämiä silmiä.

Katsomaan
kohti tulevaa.

Tulevaisuus ei ole
iso,
musta mörkö,
jota vielä eilen,
silmät itkusta turvonneina
pelkäsin.

Huomisessa on
käytävän päässä
valo,
joka lopulta ei
sammu koskaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI