Runotorstai Haaste n. 144

-
KIIRASTULI


Tiimalasi käännetty.
Anteeksi anto ja unohdus.

Kerta kerran jälkeen.
Ajanlasku alkakoon alusta.

Kiirastuli,
johon aina uudelleen ja uudelleen astun.

Kommentit

  1. Oh-show-tah hoi-ne-ne15. lokakuuta 2009 klo 9.30

    Hyvin todettu. Pitäskö vaihtaa lasia?

    VastaaPoista
  2. Saga15. lokakuuta 2009 klo 10.39

    Lasi on vaihdettu ja siirrytty aurinkokelloon.... ;O)

    VastaaPoista
  3. arleena15. lokakuuta 2009 klo 17.15

    Anteeksianto ja unohdus - rakkauden elvytys

    VastaaPoista
  4. Anonyymi15. lokakuuta 2009 klo 20.27

    Uudelleen ja uudelleen joutuu usein anteeksi antamaan. Sellaista on rakkaus.

    Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa, kuten tiimalasilla, monet naiset antavat liian monta kertaa anteeksi sellaista, minkä voi anteeksiantaa, mutta ei enää unohtaa eikä sitä pitäisi hyväksyä.

    VastaaPoista
  5. Rauni15. lokakuuta 2009 klo 20.30

    Tällastakin voi rakkaus olla..hieno runo!

    VastaaPoista
  6. Kirsti16. lokakuuta 2009 klo 10.42

    Niinpä. Ja miten monta kertaa pitää jaksaa se tiimalasi kääntää...

    VastaaPoista
  7. pasanen16. lokakuuta 2009 klo 12.17

    kovin tarpeellinen taito on tuo tiimalasin kääntö, vaikka yritys olisi vilpitöntä puolin ja toisin

    VastaaPoista
  8. helanes17. lokakuuta 2009 klo 19.17

    Tiima tiimalta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Blogissani on käytössä kommenttien tarkistus toiminto, joten kommenttisi näkyminen julkisesti saattaa kestää jonkin tovin.
Kiitos kommentoinnistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

-
Kiirastuleksi muuttui lemmenliekki. Salamoiksi syöksyviksi taivaankannen takaa. Amorin nuolet hiipuivat kun Mars ja Bellona käyvät kiihkeään kisaan sielustasi. Voittaja ei ole se, joka ampuu viimeisen nuolen. Sydämesi syke hiipuu petollisen käsissä. Olit liian kaunis, mitättömyyksille  liian suuri uhka.
Lue lisää

Kaiku

-
RUNOTORSTAI, HAASTE no. 175  Ei se väistä. Ei kierrä. Ei kaarra. Eikä kumarra. Ei muuta muotoaan. Tai kaunistele sanomaansa. Tulee villisti kohti. Palautuu lähettäjälle. Samana, jona aikoinaan matkaan lähti.
Lue lisää

ILO

-
RUNOTORSTAI; HAASTE no. 174 Akka vanha pahkajalka. Kääntää selkänsä pojalle, nuorelle. Poika, piippu suupielessä. Katsoo kummissaan akan, vanhan selkää. Äsken hän tälle uhosi. Kirosi akkaa mielessään. Akka kun uskalsi häntä mollata. -Ettei muka pysty... Hän akalle näyttää. Ja sanoa töksäyttää; - hän jos joku! Tärisee se. Tärisee ja hytkyy. Josko sille kohtaus iski? Ei taida auttaa, vaikka hartijoista ravistaa. Antaa akan olla. Hytkyä aikansa. Tasoitella olonsa. Poika astuu matkaansa ja kopistaa piippunsa. Akka selkänsä kääntää ja silmänsä pyyhkii. Ei voi iloa suurempaa olla. -Onhan pojassa sisua!  
Lue lisää
-
Syksy hirttää itseään tiukasti kaulaani. Saksii minusta viime kesän versot kompostiin maatumaan. Enkä minä sittenkään syksyn matkaan lähde. En käännä kesälle selkääni. En tohdi. Olen kesän lapsi.
Lue lisää

UUSI

-
RUNOTORSTAI, Haaste 215 Minulla on uusi koti. Uusi tukka. Uudet päällysvaatteet. Ja kengät. Ajattelen, Katsooko ne ja miettii: -Kukahan tuo on, joka polulla kulkee. Onpa kaunis nainen.  Vaan ei ne mieti. Tuntevat jo kaukaa. Arvaavat kävelytyylistä. Askelen horjahtelevasta mallista. -Kännissä kuin käki. Taas. Kuulen jonkun sanovan. Minulla on uusi ulkokuori ja osoite. Mutta viinapiru minusta ei katoa uuteen osoitteeseen.
Lue lisää