Arabian Myrnaa

Hän, 

nainen,

laittoi sen sinisillä lemmikeillä kirjaillun pellavaliinan 

salin pyökkipöydälle.

Sille hän kattoi parhaimmat kuppinsa lasivitriinikaapista.

Astiasto on Arabian Myrnaa. 

Hänellä on niitä kaksi tusinaa.

Sitä samaa sarjaa,

jota hänen äitinsäkin aikoinaan oli joka pyhäpäivä 

kattanut salin pöydälle.

Sitä samaa sarjaa, jota hän nuoruudessaan vihasi.

Vihasi enemmän kuin oli edes aiheellista vihata.

Sillä miksi vihata niin paljon jotain elotonta.

Ei hän sitä enää itsekään ymmärtänyt.

Mutta silloin, hän oli päättänyt, 

että viimeinen asia,

jota hänen tulevasta kodistaan löytyisi, 

olisi Arabian Myrna.

Mutta niin on murtunut päätös, joka sydämestä vannottin.

Murtunut, niinkuin moni muukin asia elämän matkalla,

ennen kuin tähän hetkeen on tultu.

Miten monia päätöksiä onkaan hän joutunut pyörtämään.

Miten monasti joutunut nöyrtymään.

Niinkuin nytkin, kun oli mennyt miehelle huutamaan,

ettei tällä ikinä enää tuosta kynnyksestä olisi asiaa.

Siinä hän  kattoi Arabian Myrnaa pyökkipöydälle 

ja toivoi, että mies olisi jo pian täällä.