Minä olen takertunut
niihin hetkiin.
Menneisiin unikuviin.
Haaveisiin,
jotka eivät koskaan
toteutuneet.

Ristiin rastiin
käveltyjä katuja,
Taloja,
joiden asukkaat ovat
sulkeneet oven viimeistä kertaa.

Hiljaa tuulessa
huokailevia puita,
joiden latvukset
tavoittelevat kuin
pitkin sormin kohti taivasta.

Olen taistellut
niiden muistojen puolesta,
jotka vannoin
sulkevani sydämeeni
ikiajoiksi,
etten niitä unohtaisi,
Mutta
Kaikella on aikansa.
Joskus,
on vain pakko päästää irti.
Antaa ajan kuljettaa ja
ajelehtia kohti tuntematonta.

Kun tänään katson
sinua silmiin.
Ymmärrän,
ettei menneellä ole merkitystä.
Ainoastaan se,
mitä on edessä,
merkitsee,

Sydän tallentaa muistot.
Mutta jatkaakseen eteenpäin,
on jostain päästettävä irti.

Minä avaan ikkunat tuulen
kulkea vapaasti huoneissani.
Riisun itseni alastomaksi
ajatuksistani,
jotta uudella on mahdollisuus
astua sisään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI