Kaiku

Minä leijailen
hentoina hileinä
vasten kasvojasi.
Kuin pakkaspäivän lumisade
keskitalvella.

Nipistän poskeasi,
kuin pakkanen,
joka paukkuu nurkissa
ja astinlaudoissa.

Mutta keskikesällä
et halua kylmää luoksesi.
Ravistat minut
irti itsestäsi.
Ravistat
kuin tomut
kauan ullakon kätköihin
hautautuneista
juuttisäkeistä.

Mutta en minä luovuta.
Minut on merkattu
sinun elämänviivaasi.
Kirjottu kankaalle,
jolla itsesi
iltaisin verhoilet.

Ja minä takerrun sinuun
tiukemmin.
Mitä enemmän ravistat,
sen varmemmin
ihoni liimautuu ihoosi.

Et sinä minusta eroon pääse.
Minä olen takiainen,
joka kasvan ravinteikkaasta maasta.