Olga mammalleni


Ja minä nousin katolle.
Nousin harjalle,
kuten monasti ennen.

Käteni avasin,
sivulle levitin.
Kuin kotka,
ylväänä lähteäkseen
lentoon.

Ja lensin.

Lensin kuten monena yönä
ennenkin.

Enkä laskeutunut
ennen kuin
olin kaartanut pilviin asti.

Katsellut alapuolella
hiljaisuudessa nukkuvaa
maatani.
Peltoja,
jotka lainehtivat
kultaisena hohtavaa viljaa.

Perunapeltoa.
Joka käsipelillä kynnettiin
Ja johon perunat upotettiin
keväällä rakkaudella.

Sieltä ne puskivat
elämän innolla läpi
korkeiksi aurattujen vakojen.

Ja minä rakastin
näitä nurkkalautoja.
Jotka mökkimme nurkista
pilkotti.
Sinua.
Miestä,
joka naimisiin mennessämme
olit minua visiitoista vuotta
vanhempi.
Ja olet edelleen.
Vaikka maanpovessa
kumpikin jo lepäämme.

Etkä sinä koskaan
katsonut pahalla
öisiä lentojani.
Et tuominnut,
etkä sormella osoittanut.
Kun sota-aikana minut
noidaksi tuomitsivat.

Ja minä lennän edelleen.
Lennän suojaksi siipeni levittäen.
Jälkeläisteni askelia
vaalien.
Jokaisen liikkeensä
minä tiedän.
Varjelen kulkua lasten.

Ja kun aika on tulla.
Olen täällä ja odotan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI