Kohisee koski. Ryöpsähtelee ryöppyinä monta kesää nähneisiin kiviin. Sinun suudelmasi huulillani. Sydämeni ryöppyää, kuin hurjimmat kuohut. Sinua minä Rakastan. Kurotan tiukasti kämmentäsi. Tarraan sormeni sormiesi lomaan. Ikiajaksi asetun vierellesi. Asetan sydämeni sykkeen. Sinun kuhuvan veresi tahtiin.

Villinä koikkelehdin heinäkuisella heinäpellolla. Korrentynkä suupielessä viheltelen sopuisasti nuotin vierestä. Auringonpolttamat olkapäissä. Rakkautesi jäljet kesämekon alla. Eipä voisi elämä juuri sillä hetkellä tuntua hienommalta.

Lähden matkaasi kuin hukkuva hengenhädässä. Tarraudun tiukasti kuin ankkuri, jolla oikeaan satamaan alus ankkuroidaan. Kasvan yhdeksi, kuin kaarna koivun pintaan kiinni. Sulan sylissäsi. Kasteeksi muutun kevään ensimmäisille kukan terälehdille. Rakastan enemmän kuin ketään toista koskaan ennen. Enkä ikinä halua luotasi pois kääntyä.

Rakkaus On kuin Kuohuva koski Joka Vaahtopäinä Riehuu Kaikessa voimassaan. Ravistelee hetken Syöksyy Tuulispäänä Peittäen kaiken Alleen. Asettuu vihdoin Uomassaan Kuin Kehdoksi Joka lastaan Lempeästi tuudittaa. Virtaa vuolaana Eikä anna unohtaa Mikä voima Rakkaudella onkaan.

Eilinen Katoaa varjoiksi kaukaisuuteen. Sinun kätesi Kädessäni. Astun luottavaisena Huomiseen. Tämä päivä. Unikuvina. Jatkumona eilisen ja huomisen välissä. Mitäänsanomaton välimuoto kaiken huomionarvoisen ulkopuolella. Eilistä minä kaipaan. Huomista Rakastan. Tämä päivä on vain pakko elää.

Koruttomasti vanhus lausuu sanansa vaimolleen. Uupuneissa silmissään vielä hehkuu liekki joka vuosikymmenien saatossa muotoutui roihuavasta tulesta ikuiseen hehkuun. Ei tarvitse korulauseita. Ei monimutkaisia soidinmenoja. Katse. Sormien kosketus. Kummallekin Kaikki on selvää. Läpi tulen ja jään. Myrskyjen ja tuulien. Vuodesta vuoteen. Aamun kajosta auringon laskuun. Kahden ihmislapsen matka. Nuoruudesta vanhuuteen. Yksi sana; Tahdon. Ja ikuisuudeksi rakentuu vuodet, jotka nivoivat heidät tiukemmin yhteen, kuin yksikään rakkausrunon sanoma. Yksi katse joka kertoo kaiken.

Tavoittaakseen täydellisyyden. Ihminen on valmis tekemään itsestään onnettoman.

Ihminen on inhimillinen. Ainakin silloin, kun se on itselle edukkain vaihtoehto.

Katkeamaton ihmisvirta. Pään sisällä miljoonia pieniä säikeitä. Yksinäisyys harhailee etupihallasi. Ojennan sinulle kättä. Tarttuakseen, ei tarvitsisi, kuin kurotta. Yksinäisyys rikkoi sisimpäsi. Lähelläkin on liian kaukana.

Ei ollut emännäksi. Piikalikasta talon tupaan asti. Pahnoille kelpasi. Hameenhelma korville nostettavaksi. Kuhisi veri sakea. Herraskainen siemen sikisi. Maantielle joutaa piikalikka. Herrapojalle kovat kaulaan Maailmalle lukujaan lukemaan. Äpärät vilkuttaa hyvästiksi uuninpankolta.

Koinsyömissä saapassukissa saapastelit pihatiellä vastaan. Auringonpolttamassa ihossa. Säkenöivissä silmissä. Vilisi koko siihen asti eletty elämä. Viheltelit kuin renkipoika, sätkä sormissa ja heinänkorsi suupielessä. Eikä minulla enää ollut mitään kiirettä jatkaa matkaa. Samaa jalkaa alettiin astua. Samaa kuuta katsoa. Eikä käsi kädestä katoa. Ei pilke silmästä häviä. Minun sinä olet. Eikä sitä muuta enää mikään.

Yltäkylläisyyden vuosista minä kadotukseen putosin. Hamuten turhaan pelastusta, hitaasti vajoten, sentti sentiltä pinnan alle. Vuodet, jotka filminauhana silmieni ohitse kulkivat. Vaihtuivat toisiin ja taas toisiin. Katosi aika. Unohtui vuodet. Päättyi odotus. Seinät toistivat vanhaa kaikua. Antautuivat tuskani näyttämöksi. Maaperäksi patsastella tuskalla, ettei kukaan minun kohtaloani unohtaisi, Annoin itseni Perkeleelle. Tuhosin itse itsestäni viimeiset inhimillisyyden rippeet. Kunnes. Käänsin katseeni valoon. Avasin silmäni, kuin lapsi, ensi kertaa kohdusta valoon saapunut. Rukoilin, kuin kuolemaantuomittu viimeisenä aamunaan. Ja pimeys, joka nämä huoneeni täytti. Katosi, kuin esirippu, riekaleiksi näyttämöllä revitty hurmiossa poltettu. Tulevaisuus. Miten paljon Sinua Rakastan.

Pakahdutetut tunteet pursuavat sormenpäistä. Valuvat musteena paperille. Avaavat maailman, joka on kadotettua aikaa täynnä. Syleilyä yltäkylläisyyden huoneissa. Kiimaisia sanoja, jotka kiihkon tiukuja helisyttää. Sinun silmäsi syvällä omissani. Katseestasi luen päättyneen odotuksen. Tämä hetki on meidän. Eikä huominen muuta suuntaansa vaan jatkaa kulkuaan samoissa jäljissä, joihin jalkamme astuu. Sinä Et enää katoa minulta. Olet huomisteni uni, joka ei enää elä vain suljettujen silmäluomien alla.