Joskus
sanat eivät riitä
kirjoittamiseen
siitä tuskasta,
minkä
sydän tuntee.

Lakanoista ikkunoissa.
Pimeydestä puolitangossa
roikkuvien
verhotankojen takaa.

Muovikassi kourassa
kulkevista
pullonkerääjistä.

Puistonpenkin
nuokkuvista
risuparroista.

Naisista,
joiden
parastaennen päiväys
on ohittunut samalla,
kun virtsanpidätyskyky
on muuttunut
kaukaiseksi muistoksi.

Äideistä ja isistä,
jotka viimeisillä
itsekunnioituksen rippeillään,
yrittävät pitää
huolta lapsistaan.

Ihmismielestä,
joka on luovuttanut
jo kuukausia sitten.

Leipäjonosta,
joka tuntuu jatkuvan
loputtomiin.

Siitä yltäkylläisyydestä,
jolla julistamme tätä
meille verellä taisteltua
maaperää.
Sanat eivät vain riitä,
sillä vastakkain asettelu...
Se ei ole
koskaan ohi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI