Kaiku

Sieluni silmin
näen näkymättömän.
Olemattoman onnen,
jonka takinliepeisiin
ei kykene tarttua.

Kosketan
lämmintä kättäsi,
kuin koskisin
eilistä,
joka valui sateena
iholtani.

Minun sylini
on kylmä.
Vuosien viimojen raiskaama.

Kohtaanko sinut uudelleen
huomisessa.

Kasvosi,
kuin taulu,
joka maalattiin peittämään
aikojen alussa
anastettua teosta.

Meidän elämänviivamme,
eivät olleet tarkoitettu
yhtymään yössä.

Eikä sinun muistosi minussa
ole enää kuin henkäys kesäisen tulen,
hiljalleen hiipuvan
heinän tuoksu hiuksissa.

Sinua minä rakastin.
Vaikkei minulla koskaan
ollut tilaisuutta sitä oikealla tavalla
kertoa.