Kuurankukilla kirjottu
mökin ikkuna.
Täynnä muistoja menneiltä ajoilta.

Takakenossa nököttää
aikoinaan niin jalo piippu.
Kohosi silloin korkeuksiin.
Uljaana katon korkeimmalta kohtaa.
Tuprutti kauas savunsa,
kuin näyttääkseen sen
miten mahtava olikaan.

Katostakin jäljellä päreitä siellä sun täällä.
Aurinko paistaa pilvettömällä säällä
suoraan pirtin ummehtuneelle lattialle.

Ei enää jälkeäkään kirjavista
räsymatoista.
Niihin oli kudottu menneiden
vuosikymmenten koko kirjo.
Tänään enää kuituja lankkujen raossa.
Pesätarpeina metsän piipertäjille.

Ovi vielä aukeaa kulkijalle.
Narahtaa raskasti ruosteiset saranat.
Kutsuaan kuiskaa kamari tuvan takaa.
Viettelee kulkijaa astumaan peremmälle.

Vaan mitä mahtaa vanhus ajalle.
Se on kulkenut liian monta kierrosta
rattaansa ympäri.
Ajanpyörä on heittänyt hyvästit
aikoja sitten.
Käärinyt unohduksen verhon
raskailla käädyillä
lipumaan tuonelan virtaan.
Aloittanut ajanlaskun alusta
ja jatkanut loputonta matkaansa.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI