Ei ollut komeaa ratsua.
Ei liukasta kieltä,
sanoja joilla
naistaan palvoo.

Ei avannut ovia.
Ei ikinä auttanut
istumaan pöytään.

Ei se lemmestä luritellut,
ei runoja rustaillut.
Puhuikin vain,
kun oli pakko.

Mutta se rakasti.

Tuli ehtoolla liki.
Nosti peiton kulmaa ja
taputti vierestään patjaa.

Silloin se sanoi, jotta
-Tule
Rutisti niin, ettei meinannu
henki kulkee.

Ja se rakasti.
Rakasti aamuun asti.

Mitä sitä muuta
tavallinen nainen
kaipaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit