Kaiku

Jokainen aamu
jona ilman
läheisyyttäsi herään,
lakanat kietoutuneena
ympärilleni,
kuin kotelo,
jonka sisällä
toukka kehrää.

Yksinäinen aamu
joka käperryttää
repaleisen sieluni
rullaksi,
kun en tiedä,
oletko ainiaan
luotani poissa.

Muistot,
jotka tulvivat
mieleni lokeroista,
kuin rankkasade,
joka pimeää aamua
ikkunan takana
rankalla kädellä
hakkaa.

Tuoksusi,
joka edelleen
viipyy ihollani,
kohdissa,
joista sitä en ole
malttanut pestä pois.

Ikävä astuu
aamun kantapäillä.
Lepertelee lorujaan,
kuin pahainen klovni.
Kuiskii korvaani
sanoja,
joita en halua kuulla.

Ikävä.
Astu pois huoneistani.
Katoa.
Ettei minun
kärkästä kieltäsi
tarvitse kuulla.
Ei epäluuloa
sydämeeni päästää
jota sinne
innokkaasti syötät.

Minussa yhäkin
elää toivo.
Muisto siitä,
miten syliisi käperryn.

Tiedän,
että saavut,
Kun aika on.