Säröt,
jotka ihooni on
vuosien saatossa
isketty.

Railot,
joista jokaiseen
mahtuu
kokonainen
ihmistarina.

Yhteenkään niistä,
ei ole jäänyt
suolaa hieromatta.

Jokainen uurre,
täynnä elämän tuskaa.

Ja siinä sinä seisot.

Kysyt minulta,
osaanko puhaltaa
pilvet taivaalta.
Saanko sateen jälkeen,
auringon hymyilemään.

Otanko sinut
mukaan matkalle,
jonka päämäärä
on tuntematon.

Minulta,
joka olen
ummehtuneiden tunteiden
turmelema.
Menneisyyden taakassa
rypevä.
Eikä minun
tarvitse edes miettiä.
Sinulle
vastaus on,
Kyllä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI