Hukuttaudun suruuni,
kuin ankkuri,
joka tömähtää pohjaan
pysyäkseen siellä,
kunnes nostetaan.

Ryven itsesäälissä,
joka ihohuokosistanikin jo
huokuu.

Silmäni sokeina elämälle,
joka ympärillä sykkii.

Ja ihmiset,
jotka rinnallani seisovat,
lakoavat yksi toisensa jälkeen,
minun välinpitämättömyyteni
alta.

Hymyssäsuin sinä selität minulle,
ettei maailmakaikkeus ole
tässä.

Näiden seinien sisällä,
eilinen käyttää valtaansa,
iskee myrkkyhampaansa lihaani,
kuin käärme,
joka hehkuvassa kanervikossa
sihisee.

Eilinen,
ei suostu astumaan
ovesta ulos.
Sillä siellä,
sen olisi mahdotonta
elää.

Sinä tartuit minua kädestä.
Hyväilet sormeni
yksi kerrallaan,
rennoiksi kuin elämänlanka,
joka tuulessa huojuu.

Kätesi,
jonka sormien lomassa
omani viipyy,
on ensimmäinen askel
kohti huomista.

Irti eilisen kahleista,

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI

TAIAT

Osuu omaan nilkkaan