Miten minä,
joka olen uskossa heikko
huudan hädän hetkellä häntä,
jota riemun päivinä
yltäkylläisyyden hetkinä
en elämääni päästä.

Kädet ristissä,
kyynelet poskilla,
kun viimeinenkin ylpeyyden ripe
minusta on varisseena
raskain askelin kulkemani
elämänpolun varrelle.

Minä huudan häntä,
jonka olemassaolon
viimeiseen asti kiellän.

Ja minä rukoilen.
En kiitä siitä,
mitä olen saanut,
en ano armoa.
Sillä kaiken tämän tuskan
olen ansainnut.

Mutta rukoilen,
huudan luojaa
murtunein äänin.
Sanoin,
jotka syvältä sydämestäni
kumpuaa.

Anna rakastaa.
Muuta en pyydä.
Anna rakastaa.
Vielä edes yhden kerran.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI

TAIAT

Osuu omaan nilkkaan