Kohtalolla olisi
niin paljon sanottavaa.
Kärhämöimistä
turhanpäiväisten
suunsoittajien kanssa.

Mutta
vääjämättä se tietää
aikansa tulleen.
Kulkunsa kuljetun
alusta loppuun.

Kohtalonviivat
piirtyneet kalkkeripaperin
kuluneelle pinnalle.
Kopioituneet niin moneen kertaan,
ettei jäljestä enää
pysty alkuperäistä
viivaa tunnistamaan,

Minä käärin kasvoni
käärinliinohin.
Upotan käteni
tervaan ja höyheniin.

Sinä käännät minulle
selkäsi.
Enkä minä tohdi
enää sisintäsi koskettaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI