Tahtomattani
itken syksyiset kyyneleet
routaiseen mahaan.
Vellomaan vuolaaksi puroksi
ensimmäislle 
jääriitteille.

Sydämessäni asuu
ikävä.
Kaipaus sysimusta.
Kylmästä värisee
minun kehoni,
huokuu karmaa,
joka ei voi,
kuin karkoittaa.

Miten kaikkoaa
ikävä minusta.
Miten kaipuu sisältä.

Enkö ikävää osaa
karkoittaa,
iloa vastaanottaa.

Rukouksiini vastattiin.
Enkä sittenkään osaa
olevasta kiittää.

Kiittämätön
itkee syksystä kesään.
Sydänjää sulaa vasta
auringon ensisäteisiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI

TAIAT

Osuu omaan nilkkaan