Niinä yksinäisinä öinä,
joina sinua kaipasin.

Kun peitot,
kuin käärinlilinat
minun kaipuuni
peittivät alleen.

Öinä,
joina omenapuun oksien
hentoinen raapaisu ikkunan takana,
vavisutti vartaloani,
kuin hyökyaalto,
joka kehoni lävitse oli
rakastelusi voimasta kulkenut.

Sinun lähtösi jälkeen,
jokainen kellonviisarin
matelema hetki,
nivoutuu tiukasti
minun ajatusteni ketjuun.
Yhtyen kaipuuseen,
jota sydämeni sinuun tuntee.

Eikä tämä ikävä,
joka minua repii,
päästä vähällä.

Jokainen tunti työntää
kuvaasi silmieni eteen,
etten sinua voisi unohtaa.

Jokainen henkäisy,
jonka tuuli huuliltaan
huoneeni varjoihin päästää,
takerruttaa aistini
niihin sanoihin,
joita minulle rakkauden hetkellä
korvaani kuiskit.

Minun on niin ikävä,
ettei pimeä yönsyli,
tätä ikävää voi minusta poistaa.

Vaan minä odotan.
Odotan yhä.
Vaikka kertaakaan et minulle sanonut,
että rakastat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaiku

ILO

UUSI