VUORENPEIKKOJEN LUOLASSA Mihin katosi vuosi tai kaksi. Miksi olen muuttunut näin paljon vanhemmaksi. Mikä on ajatus päässäni kumma. Onko se kadonneiden vuosien summa. Olinko joskus neitonen vieno. Kaunis ja hoikka kuin keväinen kielo. Hiukseni kultaa ja silmissä tuikki. Uuma kuin mallin joka catwalkilla luikki. Katsokaa minua miltä nyt näytän. Peikolta paksulta sisällä vuoren. Miksi nyt peiliin kun katson tähän. Näen vain peikon ja peikonluolan. Tähänkö minun on maailmani tullut. Olenko tässä vai jotenkin hullu. Kertokaa minulle ihmiset hyvät. Kuinka saa sielusta pois haavat syvät. Itsekö itseä niskasta tartun. Taakkuista tukkaani ravistan ja vartun. Takaisin omaksi itseksi muutun. Vuorenpeikolle minussa suutun. Vuorenpeikko en tahdo olla. Muuten kokonaan sekoaa polla.

Maalaan viehkoja kuvia. Sieluni silmin, eteeni aukeavaan maisemaan. Kun vain uskaltaa päästää irti. Elämä näyttää lopulta vain parhaat puolensa.

TIE ULOS Möykkynä sydämessä. Painona harteilla. Kuljen kumarassa raskas taakka mukanani. Kun sinä. Kerrot miten kannoit lapsesi arkkua. Avautuu pato minun sieluni syövereistä. Tuska. Valuu norona ulos minusta.

KIIRASTULI Tiimalasi käännetty. Anteeksi anto ja unohdus. Kerta kerran jälkeen. Ajanlasku alkakoon alusta. Kiirastuli, johon aina uudelleen ja uudelleen astun.